Tokio II Ja Pyytinkarin kisa

Kaksi asiaa mitä vannoutunut purjehtija on aina halunnut kokea ja nyt tuli mahdollisuus molempiin samaan aikaan!

NaPSissa on uusi kilpailutoimikunta ja se sai buukattua Tokio II sekä Suursaari Raceen että Pyytinkariin. Ja me olimme Pyytinkarin kisassa!

Tokio II on tehty aikanaan Whitbread Round the Word -kisaan. Tokio II ei lopulta kisaan päässyt vaan sinne lähti sen sisarvene Tokio I. Suomalaisomistuksessa vene on ollut vuodesta 2011 ja on ainoa kisavene lajissaan, mikä on 100% suomalaisten omistuksessa.

Kokemus alkoi perjantaina miehistön yhteisellä ruokailulla Airistolla. Sen jälkeen kiivettiin, kuka mitäkin tekniikkaa käyttäen kannelle, köydet irti ja briiffi veneellä samalla, kun konetettiin Viittakarille. Katseltiin, miten muut lähtivät ja sitten meillä nostettiin iso. Eka oppitunti: isopurje nostetaan aina pakki päällä!! What??! Kyllä. Keula on tuuleen, mutta pakin käyttäminen saa aikaan sen, että nosto tapahtuu ns. tuulettomassa tilassa eikä iso hakkaa lainkaan. Kippari Tom sanoi, että purjeentekijät kiittää. Mielenkiintoinen tapa, mutta toimiva.

Tokio II lähtö tapahtui klo 20.00. Oikea lähtöaika olisi ilmeisesti ollut n. 23.00 tms, mutta onneksi saatiin lähteä aikaisemmin. Aika pian lähtölinjan jälkeen tuuli alkoi tyyntymään ja siinä vaiheessa, kun kilpakumppanit nostivat spinnut, niin me jäimme jälkeen. Meillä oli keulassa Little Mama, reilu 100m2 sekin, mutta se ei saanut tarpeeksi tuulta. Veneessä oli spinnu, 320 m2, mutta ei riittävän osaavaa miehistöä sen käsittelemiseen. Emme panneet pahaksemme, sillä jo pelkkä spinnupuomin (heh heh – melkein yhtä pitkä kuin Sannan veneen pituus) käsittely vaatii kaksi osaavaa gastia ja jiipin toteutus lähemmäs puoli tuntia. Lilluttelimme kaikessa rauhassa kunnes alkoi sataa ja tuulikin alkoi viritä.  Sanna siirtyi vapaavahtilaisena punkkaan ja nousi takaisin kannelle 01.30. Hanna-Marin vahti totutteli hämärän laskeutumiseen ja valopoijujen tunnistamiseen. Linjat ja loistot tulivat taas tutuiksi. Muutama valaisematon poiju tupsahti vähän liiankin läheltä näkyviin! Tuli muutama nopea väistömanööveri! Sannan vahti jatkoi 02.00 ja Hanna-Marin vahti jatkoi standbynä. Satoi, tuuli ja ukkosti. Mentiin Houtskärin eteläpuolella ja otettiin Little Mama alas. Tuuli alkoi olla yli 10 m/s.  Raahattiin fokka kannelle, mutta siinä rännissä meillä ei ollut tilaa nostaa sitä. Lopulta Kihdille tullessa raahattiin se samainen fokka takaisin sisälle ja raahattiin tilalle pienempi fokka. Kihdillä oli tilaa nostaa ja sitten alkoi kryssi. Ohitettaessa muita kisaveneitä huomasi, kuinka monet veneet pomppivat aallolta toiselle ja vauhti tössäsi joka kerta. Niiden kurssi sortui tosi pahasti, kuka broutsasi, kuka ajoi muuten vain varvaslista vedessä. Vannoutunut kilpapurjehtijahan ei reivaa!! Ja Tokio II meni kuin juna. Nousukulma oli mieletön ja pääsimme monta vendaa vähemmällä kuin moni muu.

Vendat ovat mielenkiintoisia Tokiolla. Jokainen venda tai jiippi aikataulutetaan hyvissä ajoin. Kulloinenkin vahtipäällikkö ilmoittaa esim. 10 minuuttia aikaa vastakäännökseen. Sinä aikana gastit miehittävät vinssipaikat ja valmistautuvat käännökseen. Pari minuuttia ennen käännöstä kippari siirtää vedet. Siinä menee n. 2,5 min ja sisältäkin kuuluu koko ajan väliaikatietoa minuutteina ja loputa sekunteina. Barduunojen käsittely vaatii yhden osaavan tai kaksi vähemmän osaavaa. Tokiossa ei ole lainkaan takastaagia, joten barduunojen kiristys on oikeasti tärkeä asia.  Iso skuutataan sisään joka käännöksessä (oli se sitten venda tai jiippi) ja ison skuuttiin tarvitaan ainakin yksi kahvimyllylle. Jos halutaan, että ison levanki liikkuu, niin siihen tarvitaan kaksi. Ja keulapurjeeseen tarvitaan sen irtipäästäjä ja toiselle puolelle toinen, joka kiertää köyden vinssille. Ja sitten vielä yksi kahvimyllyyn skuuttaamaan keula. Aikamoista…. Siinä on sekä vahti, että standby täysin työllistettynä!

Sanna sai olla ruorissa melkein koko vahdin ja oli hänestä hurjan hauskaa mennä tuulessa ja sateessa pisaroiden piiskatessa naamaa, pienessä myrässä vauhtia oli 11 knots. Hämärissä oli myös hauska hakea muiden veneiden valoja ja valaistuja merimerkkejä. Ruorimies ei juurikaan pystynyt navigoimaan vaan se jäi vahtipäällikölle.

Jossakin Kustavin eteläpuolella sattui vähän ikävä tilanne. Me ja yksi muu kilpavene mentiin molemmat paaran halssia ihan vierekkäin ja me oltiin tuulen alapuolella. Kilpakumppani ei pystynyt nostamaan ihan niin ylös kuin me ja meillä oli pakkovenda edessä syväyksen takia. Tilaa vendaan ei ollut kilpakumppanin takia. Kippari huusi naapuriveneeseen että ’tilaa käännökseen’. Ja mitä teki kilpakumppani…. Alkoi turkulaiseen tapaan vänkäämään vastaan eikä antanut tietä. Kippari huusi vielä, että tilaa tarvitaan syväyksen takia, mutta sekään ei naapurin mieltä muuttanut. Vahtipäällikkö ruoriin ja kipparin käsky oli, että aja viereen. Vasta siinä vaiheessa kilpakumppani muutti mieltään ja väisti ja me saatiin venda tehtyä. Huh huh.

Vahtivuoron jälkeen Tokiolla tulee StandBy. Ja se tarkoittaa sitä, että jäädään kannelle ja koko kannella oleva porukka on vahtipäällikön gasteja. Sannan vapaavahti tuli aamulla 08.00. Hän koitti vielä sinnitellä kannella, mutta silmät puolitangossa oli pakko myöntää tappio ja mennä nukkumaan. Hanna-Marin vahti alkoi. Aurinko pilkisteli pilvien raosta ja olikin tervetullut näky. Vettä oli tullut taivaalta kuin letkusta päästäen koko yön ja vaatteet alkoivat olla läpi asti märkiä.

Tuuli alkoi pikkuhiljaa moinata ja painavan veneen kryssivauhti laski 4-5 knotsiin. Tuulen suunta muuttui kisan edetessä taas myötäiseksi ja viimeiset kolme kiinni otettavaa venettä karkasivat, kun pääsivät nostamaan spinnut jälleen. Ei auttanut mikään! Maalilinja tuli ylitettyä neljäntenä!

Meidän maalilinja oli n. maili ennen Pyyttiä ilmajohdon vuoksi.

Pyytin vieressä on 25 metrin sähkölinja ja Tokion maston korkeus on 28 m. Niinpä kone hurahti käyntiin ja alettiin kiertämään saarta, jotta saadaan Tokio Pyytinkariin kiinni. Kippari peruutti hienosti rysän ja poijujen välistä siihen ainoaan kohtaan, minne Tokio pääsee (syväys 3,75 m). Pienet manööverit vielä tehtiin muutaman liian lyhyen kiinnitysköyden vuoksi, mutta sekin saatiin hoidettua soutuveneellä ja avuliaiden järjestäjien toimesta. Saatiin vene kiinni ja nautittiin landausskumpat. Ilta saattoi alkaa. Oli grillausta, saunomista ja tanssia. Ilo ylimmillään, vaikka kaatosade oli jälleen alkanut.

Sunnuntaina oli hieno päivä. Aurinko helli ja välillä oli jopa lämmintä. Otettiin vene irti 10.00 ja kierrettiin taas saari. Oltiin meidän lähtölinjalla sopivaan aikaan ja nostettiin purjeet. Meidän lähtö oli tasan 12.00.

Paluukisa oli leppoisaa menemistä. Vain Kuusisen eteläpuolella mentiin muutama kryssihalssi niin vinossa, että kansi ui vedessä. Mitenköhän vinossa oltaisiin oltu, jollei ballasteja olisi ollut? Sanna toimi tämän päivän ruorien takana paprazzina ja näpsi kuvia muutaman sata. Tuli muuten hienoja! Päiväluodon kohdalla meidän piti tehdä päätös: jatketaanko kisaa loppuun saakka vai keskeytetäänkö? Aikataulu oli muutamilla niin tiukka, että päätettiin keskeyttää. Seilattiin sitten rauhassa Airistolle ja sanottiin veneelle ja loistavalle miehistölle jäähyväiset.

 

Sekä kisa että Tokio II olivat kaiken kaikkiaan huima ja ainutlaatuinen kokemus. Tällaisia vannoutuneita  retkipurjehtijoita kuin me, jotka lähtevät viikonloppuun ajatuksella Once in a Lifetime ja kisan jälkeen jo mietitään, että eihän sitä koskaan tiedä…. Kisan päätteeksi sunnuntaina ainakin kovasti suunniteltiin jo uusintaa ensi vuonna.

 

Sanna Malmivaara ja Hanna-Mari Malmberg

 

Muutama linkki kisajutuista kanssakilpailijoiden blogeihin

http://matkallamerenneidoksi.blogspot.fi/2016/06/pyytinkarin-kisat-sateenkaaria-ja.html

http://www.exquisite.fi/1240-2/

http://elan37.blogspot.fi/2016/06/pyytinkari-2016.html