Vauhdikasta menoa ja meininkiä Roslagenin jäsenpurjehduksella

Veneet starttasivat eri paikoista pitkin rannikkoa, Kalkkirannasta, Hangosta, Koivusaaresta, Suomenojalta, Elisaaresta ja Hangosta. Mukana oli yhdeksän venekuntaa mukaan luettuna yksi Baltic Cruisingin kurssivene. Yhteensä 35 jäsentämme pitkin rannikkoa, myös Hämeestä ja Savosta. Päämääränä kaikilla oli uudet kokemukset ja ystävät ja tietenkin lauantai-illan treffit yhteistyökumppanimme Koivusaaren pursiseuran retkisatamassa Roslagenissa Inkoon edustalla. Sinne purjehdittiin Lähteelän yöpymisen jälkeen hyvässä kelissä hymy huulilla reivatuin purjein auringon kullatessa pärskeet.

haye_ja_viivi

haye_sivutuulessa_porkkalan_selalla

Iloisen innostuneet huudahdukset ja halaukset täyttivät laiturin venekuntien saapuessa illansuussa Kopun suojaisaan  retkisaareen. Ilta aloitettiin saunan lämmityksellä ja Naps-kuohareilla, jossa myös Kopun edustaja kertoi meille retkipaikan historiasta. Voi sitä ilon loisketta, kun saunominen alkoi. Hieno sauna merinäköalalla. Pulahdus kylmään mereen teki saunomisesta nautittavan. Illan timanttina oli barbeque-ilta mökin terassilla. Tarinat kulkivat ja nauru helskyi.

viivi_ja_kirta

kaikki_venekunnat_maalissa

Rannalta käsin pohdittiin mastojen yhteneväistä linjaa. Yhden takastaagi oli lerpallaan ja siitähän sitten koko mastorivistö kärsi. Tilanteen korjaamiseksi meni ainakin yksi kuoharipullo. Se, kuinka kipparin penkki upotetaan Suomenlahden aaltoihin parissa sekunnissa, on sitten jo ihan oma juttunsa. Entäs se, kun vene alkaa keulimaan keulapotkurin jämähtäessä päälle. Mitä siitä seuraa? Prinsessakäännöksiä, mutta senkin tilanteen naiset handlasivat. Mikä on sellainen rullagenua, joka ei halua olla rullalla, vaan tahtoo koko ajan liehumaan? Huippu oli se, kun yksi venekunta päätti kihartaa omien lettien lisäksi myös ankkuriliinan. Hieno tuli ja siinä sivussa tulivat myös sukeltajaherrat mukaan kuvioihin.  Omaluokkansa oli pari venekuntaa, omani mukaan lukien, kartoitimme väylien laidoilta syvyyksiä. Aina eivät riittäneet. Olimme hieman ahneita, kait.

sukeltajat_kiharoita_irroittamassa

tammoisia_kiharoita_tanaan

roslagenissa

rantaustumismanooverit

Maileja tuli 60 – 80 riippuen mistä seikkailu alkoi, uusia ystäviä roppakaupalla, napsimaisia linnunpönttöjä Kopulle, useita ongelmaratkaisutilanteita ja vauhdikasta purjehdusta. Vantit ja staagit on kiristetty, purjeet testattu, väylien laitojen syvyydet mitattu, mieli             notkistettu ja vatsalihakset saatu kipeiksi nauramisesta. Tästä on hyvä aloittaa kausi.

pinkkia_sen_pitaa_olla

sagan_naisiston_linnunpontto_puutarhalla_keinulla

tiffany_rantautuu_hanna_auttelee

sy_saga_saapuu_maaliin

naisseilorit_roslagenissa_2016

Kuvat: Raija Alapeteri, Tiffany

Vieritä ylös