Kevätseminaari ihanan aurinkoisessa Kasnäsissä

Naispurjehtijoiden perinteinen kevätseminaari pidettiin tänä vuonna Kasnäsin ihanissa saaristomaisemissa 16.-18.3.2018. Kevättä oli jo ilmassa ja viikonloppu täynnä mielenkiintoista toimintaa.

jainen-meri

Seminaariviikonloppu alkoi perjantai-iltana iloisen puheensorinan ja naurunmetakan siivittämänä. Niin vanhoja kuin uusiakin kasvoja oli ilmestynyt paikalle noin 35 hengen ryhmänä. Herkuttelimme runsaalla kalapöydällä ja ideoimme yhdessä seuran toiminnan kehittämistä. Iltasella nautimme vielä saunan lämmöstä sekä upeasta tähtikirkkaasta taivaasta lämpimissä paljuissa lekotellen.

meri-kivet

laiturilla

Lauantaina kuulimme vuoden 2017 ARC Atlantic Rally for Cruisers reissusta. Punaiset housut saavuttanut Riikka Asplund piti mielenkiintoisen esityksen runsailla kuvilla höystettynä. Kuvissa vilahtivat hauskat juhlat, valtava määrä ruokaa, delfiinit, kalat ja iloinen meininki sekä tietysti merimaisemat. Satavuotiasta Suomeakin oli muistettu matkanvarrella.

arctic-ant-2

rajavartiolaitos

merivartiosto2

pelastautuminen

[av_video src=’https://youtu.be/7zmQy42uVgk’ format=’16-9′ width=’16’ height=’9′ av_uid=’av-2t0xpe’]

Rajavartiolaitoksen Merivartioston Hiittisten toimipisteen miehet saapuivat paikalle iltapäivällä Arctic Ant hydrokopterilla. Miehet esittelivät Merivartioston toimintaa ja vetivät upeassa auringonpaisteisessa maisemassa työpajat jäistäpelastautumiseen, heittoliinan käyttöön sekä solmuihin ja hinaukseen. Mielenkiintoista toimintaa ja henkiäpelastavaa työtä. Kiitokset Merivartiostolle mukanaolosta!

arctic-ant

Lisäksi työpajoissa käytiin läpi elvytystä sekä tutustuttiin erilaisiin paukkuliiveihin. Iltapäivä oli varsin opettavainen kokonaisuus. Ennen illallista päästiin hyppäämään vielä kylpylän huomattavasti merta lämpimämpään altaaseen paukkuliivit päällä. Paukut poksahtelivat vuorotellen ja kannattelivat porukkaa. Lauantai vaihtui sunnuntaiksi löylytellen ja paljuillen.

kelluntaa

Sunnuntain ohjelmassa oli vuosikokous.

Kokouksessa esiteltiin seuran vuosikertomus, käytiin läpi tilit ja tilintarkastajan lausunto. Tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvapaus myönnettiin tilivelvollisille. Uuden kauden toimintasuunnitelma esiteltiin ja uutena toimintasuunitelmaan liitettiin alueellinen toiminta. Jäsenmaksu sekä liittymismaksu pidettiin ennallaan, liittyminen 85 € sekä jäsenmaksu 45 €.

Kokouksessa valittiin uusi hallitus. Kommodorina jatkaa Pia Siukosaari. Varakommodoriksi valittiin Anne Kolehmainen Maarit Kankaan jättäessä tehtävän. Bettina Sågbom-Ek ei vanhana hallituksen jäsenenä asettunut enää ehdolle uuteen hallitukseen ja hallitukseen valittiin uusina jäseninä kaksivuotiskaudelle Mirkka Turtiainen-Kalliomaa sekä Hanna Kutschke. Vanhoina hallitukseen valittiin yksivuotiskaudelle Kirsi Suvilehto sekä Tina Hellsten.

Lounaan jälkeen työryhmät esittäytyivät ja iltapäiväkahvien jälkeen koitti kotimatka. Ihana viikonloppu aurinkoisessa Kasnäsissä sai taas purjehduksen ja meren mieliimme.

maisema

1 ajatus aiheesta “Kevätseminaari ihanan aurinkoisessa Kasnäsissä”

  1. Heli Nylander

    hei kaikille,

    kiitos paljon ihanista valokuvista seminaaristamme ja hyvästä selostuksesta.

    Ihanasti muistui mieleen kevään PARAS viikonloppu IHANIEN purjehdusnaisten seurassa.

    Seuraavia tapaamisiamme odotellen.

    Heli Nylander

    Hämeenlinna

Kommentointi on suljettu.

Vieritä ylös