Viikko 35
Matka alkakoon!
Saavuimme Athens Marinan rauhalliseen satamaan 27.8.2016 jännittynein, mutta odottavin tunnelmin. Kippari Raija ja perämies Bettina olivat meitä odotellessa tutustuneet Port Policen toimintaan ja monien mutkien jälkeen saaneet Dekpan (=purjehduslupa Kreikan vesille) aikamoisen paperisodan jälkeen. Sähköpostit ja puhelut olivat lennelleet säätiön ja viranomaisten välillä, onneksi ihan hyvällä tuloksella. Tästähän me emme tienneet mitään. Päällystö oli yhtä hymyä. Olimme tavanneet melkein koko poppoon jo lentokentällä, mutta Ateenassa jakauduimme hetkeksi, kun osa lähti tutustumaan nähtävyyksiin ja loput täydentämään Vahinen muonavarastoja. Suomen viileä loppukesän tuuli unohtui nopeasti, kun pääsimme tuntemaan Kreikan välimerellisen ilmaston matkalla kauppaan etsimään ruoka-aineita.
Sunnuntaina loput naisistosta saapuivat s/y Vahinelle, joka olikin monelle meistä uusi tuttavuus. Ihailtuamme ja tutustuttuamme tähän upeaan alukseen kävimme vielä läpi reittisuunnitelmaa. Lopulta pääsimme irtautumaan maan kamarasta ja lähtemään Kreikan vesille. Kaikki olivat innoissaan päästessään reivaamaan sekä ohjaamaan niin isoa venettä ensimmäistä kertaa. Jo purjeiden koko ja niiden nostaminen tuotti monelle mieluisia haasteita. Usealle myös ruoriin tarttuminen oli aivan uusi upea kokemus.
Välimerellisiä elämyksiä
Ensimmäiseksi etapiksi valikoitui upea luonnonlahti aivan Poseidonin temppelin juurella Sounionissa, jossa paikalliset toivottivat meidät tervetulleiksi valtavalla ilotulituksella. Vietimme ankkurissa ensimmäisen yön vahtien kuunnellessa saarelta kantautuvaa kreikkalaista musiikkia sekä ihaillessa muiden merenkävijöiden ankkurivalojen tuikkimista kilpaa tähtien kanssa. Tästä matka jatkui Keaan, Kythnoksen Loutraan ja Porokseen ennen Ateenaan palaamista.
Kreikassa purjehtimisessa on se ihana puoli, että ruoka on joka paikassa hyvää. Matkamme aikana ruokailimme monissa eri ravintoloissa ja vähintään kerran päivässä stand by -vuorolaiset laittoivat meille maittavan aterian – joskus yllättävänkin yksinkertaisista raaka-aineista. Maissa ruoka koostui yleensä, mistäs muustakaan, kuin kreikkalaisesta salaatista, juustoista ja merenelävistä. Paikallisissa ravintoloissa valikoima vaihteli ja saimme näin maistaa kaikenlaisia kreikkalaisia herkkuja, joille yleensä saatiin neuvottelukomiteamme voimin sovittua edullinen hintakin.
Purjehtiessamme näimme lukuisia auringonlaskuja ja -nousuja. Niistä yksi ikimuistoisimmista oli varmasti se, kun jäätyämme jumiin Keaan yhdeksi extra-päiväksi genuan takia kiipesimme läheiselle kukkulalle koko poppoon voimin. Kukkulalla oli pieni kreikkalainen kappeli ja sen harjalta näki koko tienoon satamineen ja pienine valkoisine taloineen. Pidimme kukkulalla pienimuotoisen eväsretken ja siirryimme tämän jälkeen vielä vähän ylemmäs katsomaan, kun aurinko laski mereen. Jokaisella oli kameran liipaisinsormi herkässä kauniin maiseman muuttaessa hetki hetkeltä väriään.
Merimaileihin mahtui sekä rauhallisempia aikoja auringonotolle että myrskytuuliakin, jolloin pääsimme tarttumaan tositoimiin. Olimme naisiston kanssa yhtä mieltä siitä, että juuri nämä myrskytuulet olivat oppimisen ja kokemuksen kannalta parhaita sekä myös hauskimpia elämyksiä (paitsi silloin, kun joutui viettämään ruoanlaittovuoronsa keikkuvassa pentterissä!). Vaikka meno oli välillä sellaista, että purjeet rämähtivät laskettaessa niskaan, oli kaikilla hurjan hauskaa ja positiivinen meininki vallitsi veneellä.
Leidit keinot keksii
Matkamme alku ei ollut ruusuilla tanssimista. Koska Vahine on iäkäs ja kovassa käytössä, oli siellä paljon pientä korjattavaa ja jouduimme ratkomaan monenmoisia ongelmia kaiken melskeen ja vilskeen keskellä. Eniten päänvaivaa tuotti genua, jota jouduttiin korjaamaan useaan otteeseen. Välissä se ehti olla jo käyttökiellossa, ja naisiston jäseniä sekä korjausmiehiä hilattiin mastoon katsastamaan vian aiheuttajaa. Lopulta genua saatiin onnellisesti korjattua seuraavan viikon naisiston käytettäväksi eikä jeesusteippiä nyt tarvittu. Suuret kiitokset George ja Anthony!
Keassa purjeita korjatessamme saimme apua habourmaster Nikosilta ja miljonääriveneen kippari Georgelta, joka kutsui meidät kohteliaisuuttaan vierailemaan illalla veneellensä. Aluksi naisistomme otti kutsun vitsinä, mutta pian meillä oli pieni porukka kasassa ja raahasimme dingiä veteen. Yön pimeydessä soudimme moottorimme tehtyä tenän vain otsalamput oppaanamme viereisen lahdukan satamaan. George otti meidät yllättyneenä, mutta avosylin vastaan ja esitteli ylpeänä Vahinen kokoista miljonäärin upeata alusta. Miljonääri ei ollut paikalla meidän harmiksemme. Tämän tyhmänrohkean reissun voisi nähdä jonkinlaisena osoituksena naisistomme päämäärätietoisuudesta. Paluu kylläkin tapahtui avustettuna miljonäärijahdin oppipojan ajellessa meidät turvallisesti omaan satamaamme. Oli muuten ihan kivan näköinen ja oloinen kuski meillä pimeällä merellä.
Kohti uusia seikkailuja!
Viimeisenä iltana Zea Marinassa kokoonnuimme naisiston kanssa kannelle muistelemaan viikon tapahtumia sekä jakamaan kiitokset. Naisistoomme mahtui jos jonkinmoista purjehtijaa sekä upeaa persoonaa. Vaikka kaikilla jäsenillä oli takanaan erilainen summa kokemusta, yhdessä meistä rakentui naurua herskyvä ja toisiaan tukeva sekä opettavainen porukka! Suuri kiitos kaikille mukana olleille ladyille, nähkäämme jälleen uusilla vesillä!
Kirjoittanut: Tiia Ordén ja Emilia Volkov, (leidit kuvassa keskellä edessä).