NaPSilaiset Karibialla 2018

Keskiviikko 24.1.2018 – Torstai 1.2.2018

Kippari Maarit, perämies Paula
Gastit: (1) Auli, Eeva, Hanna ja Jonna, (2) Kipa, Susa ja Päivi, (3) Leena, Nina ja Renja

Matkan kokonaispituus 300 nm (merimailia), pisin päivämatka 124.4 nm (merimailia) ja sen kesto 18 t 41 min, maksiminopeus 12.7 kn (solmua), suurin tuulen nopeus 22 m/s, ja korkein aalto 7 m (arvio).
Meriveden lämpötila 27.9 – 28.9 astetta.

Kello herätti varhain aamulla, että pääsemme ajoissa Le Marinin satamaan jotta ehdimme hoitaa veneen stuuvauksen ennen puoltapäivää. Taksi Fort-de-Francesta kesti vajaan tunnin eikä ruuhkia ollut maaseudulle päin (taksi maksoi 80 €). Laituri 3 (Pier 3) löytyi sen jälkeen, kun taksikuski oli kysynyt neuvoa kahdesti.

Vahine löytyi laiturista helposti – niin tietysti. Komea Suomen lippu hulmusi perässä ja Swanin muodot ovat kaikille tuttuja.

Miehistö saapui paikalle ajoissa, ja kippari (Maarit) ja perämies (Paula) toivottivat uudet gastit tervetulleiksi. Heti tehtiin stuuvauksen työnjako: Pääsin ryhmään, joka meni ostoksille vihannestorille, muut menivät kauppaan. Vihannestori on nähtävyys kaikkine eksoottisine tuotteineen, joista osa oli hyvin tuttuja, mutta hieman erinäköisiä kuin on totuttu kotimaassa. Perämies oli laatinut valmiiksi ostoslistat. Listalla oli mm. perunoita, porkkanoita, sipulia, tomaattia, avomaakurkkua, avokadoja, appelsiineja ja limejä. Neljälle hyväkuntoiselle gastille kertyi riittävästi kannettavaa n. 300 m matkalle veneeseen.

Lähes kaikki hedelmät ja juurekset pestiin laiturilla ennen veneeseen nostoa. Näin vältetään kutsumattomien hyönteisten (kärpäsiä, torakoita ym.) pääsy veneeseen. Salaattia ja sipuleita ei kuitenkaan pesty sillä pilaantuvan siten helpommin. Osa vihanneksista laitettiin jääkaappiin, osa verkkoihin keinumaan veneen kattoon.

Ennen köysien irrottamista perämies ja kippari kertasivat turvallisuusasiat. Sitten valmisteltiin köysien irrotus: Kiinnitysköydet vaihdettiin juoksuiksi eli ”puhteiksi” – siten köydet on helppo irrottaa veneestä käsin.

Klo 13:20 köydet irrotettiin. Perille päästiin klo 08:01 seuraavana aamuna jolloin matkaan kului 18 t 41 min. Matkaa kertyi 124.4 nm (merimailia), maksiminopeus oli 12.7 kn (solmua), mutta keskimääräinen (average) nopeus oli vain 6.7 kn. Keskimääräistä nopeutta laski se, että välillä tuuli moinasi ja jouduimme lyhyitä hetkiä ajamaan jopa moottorilla.

Heti alkuun avattiin iso keulapurje, genus puoleen väliin ja nostettiin mesaani. Mesaaniin viritettiin preventteri, oltiinhan purjehtimassa sivu-/sivumyötäiseen. Purjeita trimmailtiin tilanteen mukaan. Ajoimme melko suoraan suuntaan 190 astetta ja tuulikulmaksi tuli runsaat 90 astetta eli purjehdimme sivutuuleen.

SÄÄ: Lähtiessämme oli aurinkoista, pilvisyys vaihteli ja välillä oli aivan pilvistä, välillä voi ohjailla tähtitaivasta seuraten. Auringon lasku ja nousu tapahtuivat osittain pilviverhon takana. Yöllä oli puolikuu (kuperapuoli alaspäin), joka valaisi merta hyvin. Aluksi, kun olimme Martiniquen saaren suojassa, tuulen nopeus oli n. 6 m/s, mutta mitä kauemmas saaresta etenimme, sitä voimakkaammaksi tuuli nousi – ensin 10 m/s:iin ja oli suunnaltaan itä-koillisesta. Yön aikana tuuli nousi edelleen ja suurin havaittu tuulen nopeuslukema oli 14.4 m/s. Silloin saavutettiin veneen maksiminopeus 12.7 kn Jonnan ollessa ruorissa. Aallon korkeudeksi arvioitiin 3-5 m, tulihan aallot saarten välissä kaukaa Atlantilta. Perillä meriveden lämpötila oli 28,8 astetta.

TAPAHTUMAT MATKAN AIKANA: Ohjaaminen oli haastavaa yöllä kovassa sivumyötäisessä tuulessa, oli pitkä aika kun me gastit olimme viimeksi ruoria kääntäneet tammikuun lopulla kun nyt ollaan, ja osa käytti veneessään pinnaa. Pimeys tekee ohjaamisesta vaikeaa, kun ei näe kiintopisteitä. Pelkkien mittareiden mukaan ohjaaminen vaatii totuttelua sekin, koska ne päivittyvät hitaasti. Vahinen magneettikompassi sattuu olemaan käyttöön soveltumattomassa kunnossa (pinnat himmentyneet ja siitä puuttuu punainen valo). Ei mennyt aikaakaan, kun jokainen oli jo melko mestari hyvän ohjauksen kannustamana.

Päivällä näimme muutaman purjeveneen, yöllä muutaman laivan, jotka kulkivat etäällä, mutta olivat havaittavissa AIS-järjestelmän avulla. Yksi, katamaraaniksi sittemmin tunnistettu, ei ollut näkyvissä karttaplotterin näytössä [ei käyttänyt AIS:ia (Automatic Identification System)]. Tätä aluksi luulimme laivaksi, mutta muutaman kymmenen metrin päässä sen miehistö valaisi purjeet joten osasimme vähän väistää, väistämisvelvollisia kun olimme.

Alkumatkasta joukko delfiinejä tuli tervehtimään, oli yksittäisten delfiinien hyppyjä ja sitten koko porukka hyppäsi useita kertoja yhdessä ja samassa rytmissä. Yöllä näkyi lentokaloja, jotka loistivat kirkkaina hopeakylkisinä kuun loisteessa (muutama kala löytyi aamulla kannelta) ja fluerosoivaa planktonia. Näkyi Pelikaneja ja Fregattilintuja.

Vahtivuorot olivat monelle jo entuudestaan tutu systeemi, ja tapa jakaa työt niin, että ne tulevat tehdyiksi.

Ankkuroiduimme Union Islandin Chatham Bayhyn n. 6 m syvyyteen. Kettinkiä laskettiin vajaat 35 m, joka oli riittävästi ja runsaasti, enemmän kuin suositeltu 3-4 kertaa veden syvyys. Perämies ohjasi, miten tässä veneessä tämä tärkeä toimenpide tehdään. Aluksi näytti, että ankkuri ei pidä, mutta kun kettinki oikeni tuulen painaessa venettä, vene ei rekannut eikä tuulessa edes kovin paljoa liikkunutkaan vaikka lahdella oli myös virtausta liittyen mm 0.2 – 0.5 m suuruiseen vuoroveteen.

UNION ISLAND: (17 neliökilometria) kuuluu valtioon St Vincent Grenadiinit. 1780-luvulla saari oli ranskalaisten ja englantilaisten hallussa, myöhemmin jäi englantilaisille, mutta on ollut itsenäinen v. 1979 lähtien. Saarela on n. 3.000 asukasta. Aikaisemmin siellä on ollut asukkaita enemmän, mutta tuntemattomasta syystä saari tyhjeni (tornado, tsunami tms.) – väkeä on tullut saarelle vähitellen uudelleen. Orjuus saarella loppui v. 1879, mutta ei tietysti heti merkinnyt afrikkalaisperäisille orjille täyttä itsenäisyyttä.

 

Moottori pärähti käyntiin n. klo 7 aamulla. Vähitellen gastit ilmaantuivat kannelle. Ankkuri nostettiin sähköisellä vinssillä perämiehen opastuksella. Ankkuria ei jätetty kiinni kettinkiin vaan irrotettiin kettingistä, ja ankkuri kiinnitettiin köyden pätkällä veneeseen. Kettinki jätettiin sakkeleineen siten, että se on seuraavalla ankkurointikerralla hyvin tavoitettavissa.

SÄÄ: Aamu oli pilvinen, mutta vähitellen pilvet väistyivät auringon tieltä tullen silloin tällöin uudelleen vaimentamaan auringon kirkkautta. Ilta oli pilvinen. Tuulta oli aluksi 9 m/s, mutta laantui päivän ja illan aikana niin, että auringon laskiessa oli 6.4 m/s. Lahdelle tuuli, mutta ei ollut aallokkoa, koska pinnan yläpuolelle yltäneet koralliriutat vaimensivat aallot. Veden lämpötila oli 29 astetta ja ilman arviolta 26 astetta, auringossa enemmänkin.

TAPAHTUMAT MATKAN AIKANA: Lähtö Union Islandilta tapahtui klo 7:28. Tämän päivän matka oli 8.3 nm ja kesti 1 t 57 min. Purjehdimme vasten tuulta. Kun sen lisäksi oli n. 2 m aallokko, veneen nopeus oli vain 4 kn. Siksi otimme keulapurjetta esille ja kryssimme, nopeus nousikin yli 5 solmuun. Maksiminopeus oli 8.9 kn ja keskinopeus (average speed) 4.2 kn.

Saavuimme lopuksi hitaasti lahdelle, sillä lahti oli paikoin matalaa koralliriuttaa. Lahdella kiinnityttiin moringköyteen, kuten paikalliset kutsuivat, jota piti pinnalla pieni poiju. Paikallinen asukas (Mr Javier) tuli auttamaan veneen kahden keulaköyden kiinnittämistä moringköyteen. Veneestä käsin nimittäin tuo kiinnitys onnistuu vaivalloisesti.

TOBAGO CAYS: Mitkä maisemat! Täällä on turkoosia vettä ja kuohuja, kun aallot taittuvat riuttoihin. Ei ihme, että kippari, perämies ja muutama gasti kiiruhti snorklaamaan. Ei ihme sekään, että lahdella oli useita muitakin veneitä, osa moringköysissä, osa käytti omaa ankkuria – ”ai, ai”. Oli mm. Tanskan lipun alla purjehtiva miehistö, joka tuli moikkaamaan toista Pohjoismaista venettä ja miehistöä. Osansa lienee sillä, että Vahine kiinnittää kauneudellaan huomiota, ja ”kutsuu luokseen”.

Meren väri vaihtelee, syvä vesi on hyvin tumman sinistä, matala vesi (<10m) turkoosia – mitä matalampaa, sitä vaaleamman turkoosia. Veden väriin vaikuttaa myös pohjan väri, onko vaaleaa hiekkaa vai tumman vihreää kasvillisuutta. Turkoosi vesi on yksi syy, miksi tänne on tultu.

Nähtiin monenlaisia kaloja, vesikilpikonnia, ja kippari näki rauskun. Maissa Nina näki kookkaan iguanin. Tätä aluetta kutsutaan koralliriutaksi, mutta korallit ovat kuolleet. Elävät korallit ovat elävien monimuotoisten olentojen peittämiä ja värillisiä.

Päivälliselle mentiin läheiseen saareen, jossa rantaravintolassa tarjottiin hiilloksella grillattuja lobstereita. Paikalla oli väkeä muistakin veneistä. Paikka oli tunnelmallinen ja isäntä ”Big Mama” henkilökuntineen ystävällistä. Vahinelle palattiin moottoriveneellä ja samalla saatiin iltapesu keulapärskeistä, matka kun kulki vasta-aallokkoon. Tuuli oli edelleen leppeä ja lämmin, mutta yöllä tuli puuskia. Vene ei rekannut.

 

Gastit heräsivät vähitellen ennen seitsemää aamulla. Pian vene olikin täynnä hyörinää, ja aamiainen tarjoiluvalmis.

SÄÄ: Heti aamulla pilvirintaman ylittäessä tuuli nousi 13,6 m/s, mutta laantui pian kunnes uuden säärintaman myötä nousi – vaihtelua oli koko päivän. Ajoittain tuli ”suihku taivaalta”, muutama hyvin voimakaskin. Sääennuste tälle päivälle oli 11 m/s idästä (+ puuskat ainakin 30%, tuuli kun on hyvin puuskainen). Lähtöhetkellä tuuli oli idästä. Matkalla tuulen voimakkuus vaihteli 9 ja 13 m/s välillä. Kerran tuuli nousi 13 m/s:iin, kun saderintama tuli kohdalle. Tuuli kääntyi matkan aikana hieman itä-kaakkoon. Aallon korkeudeksi arvioitiin 2-4 m, mutta tuo taisi olla alakanttiin.

TAPAHTUMAT MATKAN AIKANA: Ennen lähtöä käytiin snorklaamassa ja syötiin lounasta varhennetussa aikataulussa. Vieraitakin tuli, eilisiä tanskalaisia tuttavuuksia s/y Naverenista (www.naveren.dk) ihailemaan Swania. Ennen lähtöä iso merikilpikonna uiskenteli melko lähellä.

Lähtö tapahtui 12:02. Nostettiin isopurje 2. reivillä ja lisäksi nostettiin mesaani ja avattiin genua. Saderintaman lähestyttyä kohdalle purjeiden vetoa vähennettiin, mutta lisättiin uudelleen, kun tuuli hieman laantui. Vendoja matkan aikana tehtiin neljä. Perille päästiin enne pimeän laskeutumista klo 17:35. Aikaa kului purjemanöövereihin sillä aallokko hidasti niiden suorittamista. Loppumatkasta, kun matkaa oli enää jäljellä runsas 5 nm, aiottiin nostaa genuan lisäksi fokka. Fokassa oli kuitenkin jokin ongelma, mistä syystä se jouduttiin laskemaan. Ongelmana lienee ollut, että joku oli epähuomiossa irrottanut fokan nostimen, jonka seurauksena fokka pääsi putoamaan alaspäin. Fokkaa oli vaikea myös nostaa uudelleen, koska etuliikki (liesma) oli revennyt n. 50 cm matkalta. Repeämä viittasi siihen, että joku oli yrittänyt nostaa fokkaa niin, että etuliikki ei mennyt uraan aivan suoraan vaikka uran alapäässä onkin ohjuri. Viimeinen venda jäi myös tekemättä, koska styrpurin skuutti oli juuttunut kiinni – genua rullattiin sisälle. Isopurje ja mesaani laskettiin 1 nm ennen Mustiquen satamaa.

Matkaa kertyi 32.4 nm, kun lyhin matka kohteeseen oli runsaat 20 nm. Tämä ero johtui siitä, että purjehdimme vastatuuleen ja kryssimme jolloin matkaa kertyy vähintään 30 % enemmän kuin on suora matka. Suurin nopeus oli 11.1 kn ja keskimääräinen nopeus oli 5.4 kn. Matkalla veden lämpötila oli 28.2 astetta, perillä 28.9, ja aamulla 28.7.

Yöksi jaettiin 1 tunnin vahtivuorot varmistamaan poijun pitävyyttä, että muut veneet eivät törmäile eikä veneeseen tule kutsumattomia vieraita. Tuuli tyyntyi, mutta maininki jäi, ja tuntui, että se jopa lisääntyi. Maininki jää, kun tuuli tyyntyy. Silloin tuulen nopeus on pienempi kuin aallon etenemisnopeus.

MUSTIQUE: Mustique on ”WAU” – niin sanotaan. Se on yksityinen saari, jota johtaa Mustique Company. Saari on paratiisi, jossa super-rikkaat, filmitähdet ja burn-out muusikot rentoutuvat. Yksi kuuluisuus on kuulemma Mic Jagger. Heidän lisäkseen saari on kuninkaallisten suosiossa. Julkkikset hyödynnetään saaren imagon luomisessa ja bisneksen tekemisessä. Kun olimme tulossa satama-altaaseen, kaksi pienkonetta laskeutui peräkkäin saaren kentälle – ”Keitähän kuuluisuuksia tuli viikonlopun viettoon”? Kun yksi meistä käveli rantakaupungin katuja, tuli eri suunnissa nopeasti esiin kyltti PRIVATE NO ENTRY.

Yö oli pilvetön ja vahtien seurana oli kirkas tähtitaivas. Moni onnellinen näki aamuyön Etelän ristin. Alkuyöstä viihdytti myös rantaravintolan musiikki. Aamu valkeni jokseenkin tyynessä säässä vaikka maininkia oli edelleen jäljellä.

SÄÄ: Aamu oli aurinkoinen. Aikaisin ei paljoa tuullut, mutta aamupäivän aikana tuuli nousi. Tuuli oli aika puuskainen idästä tai itäkaakosta. Matkan aikana suurin havaittu tuulen nopeus 14.4 m/s. Arvioitu aallon korkeus oli 3 – 4 m. Koko päivä paistoi aurinko, vain muutamia ohuita pilviä. Illalla auringon laskun jälkeen tuli pieni lyhytaikainen sadekuuro. Satamassa oli voimakkaita puuskia, jotka todennäköisesti aiheuttivat veneen rekaamista, onhan Vahinen paino (32 tonnia) huomattavasti suurempi kuin yleisimpien purjeveneiden.

TAPAHTUMAT MATKAN AIKANA: Ennen matkaan lähtöä osa miehistöstä kävi maissa kahdessa ryhmässä. Ennen matkaa myös syötiin kalakeittoa, kalan piti olla seitä, mutta kypsymisen jälkeen syödessä olikin mustekalaa. Keiton liemi oli tosi hyvää. Ateriaa voi kutsua MustiqueMystiqueksi (myöhemmin ohjeet).

Matka alkoi 13:40 ja perillä oltiin 15:50. Maksiminopeus oli 10.6 kn ja keskimääräinennopeus 6.1 kn. Matkaa kertyi n. 13 nm. Genua avattiin runsaaseen puoleenväliin ja mesaani nostettiin. Näin vene kulki hyvin sivutuulessa, loppumatka lahden pohjukkaan ksyssittiin. Matkalla vastaan tuli Ruotsin lipun alla purjehtiva vene – vilkutuksia riitti näköetäisyyden ulottuviin. Satamassa meidät ohitti vuokravene, jossa oli suomalainen miehistö (vasemmassa saalingissa Suomen lippu). Satamassa oli kymmeniä veneitä, jotka oli kiinnitetty poijuihin/moringköysiin. Myös me menimme poijukiinnitykseen, onhan satama-altaan syväys yli kymmenen metriä, hyvin lähellä rantaa vähemmän.

Yöksi jaettiin tunnin vahtivuorot, sillä luvassa oli kovaa tuulta. Turhaan tätä ei tehty sillä öiset puuskat olivat yli kymmentä metriä, suurin havaittu tuulen nopeus oli 14.9 m/s, siitä Nina oli ottanut kuvan, joten tieto on luotettava. Vajaata tuntia myöhemmin havaittiin, ja dokumentoitiin jopa 17.4 m/s puuska, jonka navigaattori hyväksyi tyynesti. Vasta aivan aamulla seitsemän aikoihin tuli navigaattorilta hälytys, että vene oli kulkeutunut hälytysrajan yli. Tuuli ja veneet pyöriväkin kovasti. Navigaattoriin asetettu hälytysrajan piiri ja veneen liikkumisen piiri eivät ole identtisiä (poiju- ja kiinnitysköysi) joten hälytys ei välttämättä merkitse, että vene rekaa (kiinnitys ei pidä).

BEQUIA: Bequia on ”Grenadiinien loistavin saari”, jossa on paljon kultaisen hiekan peittämiä rantoja siellä täällä. Saaren antimet sopivat kaikkien kukkarolle, yöpymiseen, ravintoloissa käymiseen ja shoppailemiseen. Saarella on 6.000 asukasta, jotka ovat perua afrikkalaisista ex-orjista, skoteista ja ranskalaisista. Lisäksi osa saaren väestöä on perua 1800-luvulla New Bedfordista (USA) tulleista valaanpyytäjistä, jotka opettivat valaanpyynnin paikallisille kalastajille. Edelleen, mutta harvoin saarelta käsin pyydetään valaita koko kyläkunnan voimin vaikka valaanpyynti on ankarasti kiellettyä. Valas pyydetään harppuunalla ja hinataan läheiselle pienelle Bequian eteläpuolella olevalle Petit Nevis saarelle. Pyyntiin liittyy traditionaalinen juhla ja valaan lihan myyntitapahtuma. Ilman paikallisten hyvää veneen-rakennustaitoa tällainen ei tietysti olisi mahdollista.

Tänään lähdetään Grenadiineilta joten maasta ulos kirjautuminen on pakollista eli on käytävä maissa saarella imigration toimistossa. Viehättävä pikku kylä, jossa aamu varhaisella aseteltiin vihannestoria kuntoon. Kaupat ja kahvilat olivat auki. Pistäydyimmekin kahvilaan siksi aikaa, kun kippari kävi toimistossa kirjautumassa ulos maasta (St Vincent Grenadines). Juotiin isot kupit kahvia, joka oli tummapaahtoista ja täyteläistä, hinta oli korkea n. 5 €/ kuppi. Käytiin marketissa täydentämässä ja hedelmätorilla ostamassa muutama banaani, jotka olivat halpoja muuhun yleiseen hintatasoon nähden. On odotettavissa pitkä matka ja myöhäinen satamaan tulo – Matkaa kertynee 50 – 60 nm.

SÄÄ: Lähtiessä oli puolipilvistä, ja tuulen nopeus n. 5 m/s. Ennen lähtöä tuli vielä puuskia, joissa tuulen nopeus oli 14 m/s ja samassa yhteydessä tuli voimakas sadekuuro. On ennustettu itätuulta n. 10 m/s. Heti matkan alussa tuli useita puuskia sadekuuroineen, niin että suurin tuulen nopeus oli yli 20 m/s, pitkään tuuli pysytteli 19 m/s:ssa (E). Loppumatkalla tuuli pysyi 14 m/s:ssa, ja satamaa lähestyttäessä n. 8 nm päässä tuuli moinasi, samalla aallokko pieneni.
TAPAHTUMAT MATKAN AIKANA: Satamasta lähdettiin 12:55 ja perille saavuttiin klo 23:00 eli matka kesti 10 t 11 min. Hetimiten lähdön jälkeen nostettiin mesaani ja avattiin genua. Tuuli voimistui nopeasti, ja genuaa piti vähän reivata. Koska vielä tuli yksi reilu saderintama ja siinä yhteydessä voimakas puuska. Silloin lensivät tavarat salongissa pisin pitkin, työkalulaatikotkin levisivät lattialle, kun niitä ei huomattu ”lukita”.

Bequia-saaren suojassa aallokko oli vielä kohtalaista, mutta kun tultiin pois saaren suojasta alueelle, jonne on Atlantilta suora yhteys, aallokko nousi vähitellen, ensin arviolta 2-4 m korkuisiksi, sitten 6 m:iin, jotkut aallot jopa 7 m:iin. Aluksi aallokko oli ristiaallokkoa (aallot tulevat monesta suunnasta), joka myöhemmin jäi pois ja aallot asettuivat säännöllisemmiksi ja samansuuntaisiksi.

Pärskeitä riitti, ja yksi aalto taittui koko veneen päälle – kuin tonni suolaista vettä olisi kaadettu niskaan. Mitä korkeammat olivat aallot, sitä leveämpi hymy oli kipparilla – tiedettiin, että tilanne on hyvin hanskassa.

Nopeus pysyi hyvänä, 7 – 9 kn, mutta suurimmat nopeudet olivat 10.9 kn, ja keskinopeus oli 6.1 kn. Purjeita ei tarvinnut enää reivata eikä säätää, niin mukavasti Vahine suorastaan liiteli tasapainoisesti aalloilla. Selvää tietysti on, että suurimmassa aallokossa ”ruorimiehen” (tässä tilanteessa kippari ja perämies) työskentelyllä oli oleellinen vaikutus, miten tasapainoisesti vene kulkee. Lopussa tehtiin muutama venda jotta pääsimme satamaan vauhdilla purjein. Välillä moottori oli käynnissä jo akkujen latauksenkin vuoksi.

Matkan pituus oli 62.6 nm. Kun olimme lähellä satamaa, saaresta tuli paikallinen moottoriveneellä vastaan, ja ohjasi poijuun, joka oli yhden kalastajan poiju. Maksu poijun käytöstä perittäisiin aamulla. Ankkuriin lahdelle on turha suunnitella, sillä vettä on reilusti yli 10 metriä aivan rantaviivaan asti. Tämän voi jo aavistaa pelkästään katsomalla sataman ympäristön maaston profiilia – jyrkät vuoret ulottuvat rantaviivaan asti. Kun olimme poijussa kiinni, huomasi vasta, että oli pärskeistä läpimärkä. Jotkut olivat huomanneet jo aiemmin vaihtaa vaatteita, kun viileys alkoi hiipiä iholle – märkyys ja tuuli ovat hyvä, viilentävä yhdistelmä.

Matkalla syötiin niin nimetty ”Myrskymurkina a la Auli” (myöhemmin ohjeet), joka ravitsi ja lämmitti. Lisäksi oli myöhemmin pikkupurtavaa kuten valmiiksi laitettuja voileipiä, keitettyjä ja kuorittuja kananmunia ja pähkinöitä.

Yöksi jaettiin taas yhden tunnin vahtivuorot. Tuuli tyyntyi jopa niin paljon, että yöllä oli hetkittäin aivan tuuletonta ja meri, ihme eilisen päivän kovan tuulen, aivan tasainen pienen pientä maininkina lukuun ottamatta. Välillä tuli pieni puuska (5 m/s), joka pian meni ohi. Sen verran Vahine pyöri, että aiheutti kolme kertaa hälytyksen, oltiin ylitetty hälytysraja. Navigaattori hälyttää, jos vene liikkuu tiettyä rajaa pidemmälle. Nyt rajaksi oli asetettu 40 m, hälytykset onneksi olivat aiheettomia.

Yöllä tunnelma oli maaginen. Täysikuu valaisi merta ja saartakin. Alkuyöstä kaskaat (?) soittelivat kuin viimeistä päivää – koko saari oli kuin pikkolotorvi soittokunta. Aamuyöstä soitto oli jo vaiennut. Jo klo 3, ja vähän yli, ensimmäinen kukko alkoi availla ääntään, johon toinen myös yhtyi. Toinen kukoista oli nuori aloittelija ja kiekui falsetissa, toinen lienee jo iäkäs, ja kieukui käheällä äänellä – ”voi kanasia”. Lahden pohjukan pikku kaupungissa oli valoja, purjeveneissä ankkurivalot.

St LUCIA: St Lucia on iso (620 neliökilometria, pituutta n. 25 nm) ja korkea (korkein huippu 958 m). Saaren tunnistaa jo etäältä sen kahden sokeritopan muotoisen vuoren tekemästä profiilista (Petit Piton 750 mj ja Grand Piton 799 m). Olimme poijussa Petit Pitonin juurella. Veneestä käsin katsottuna saari on huomattavan vehreä, jossa satanee lyhyesti monta kertaa vuorokaudessa – ”WOW, mitkä viherseinät”.

Columbus löysi saaren neljännellä tutkimusmatkallaan v. 1502. Paikalliset asukkaat vastustivat pitkään kolonialistista alistamista, aluksi he sitoutuivat ranskalaisten kanssa yhteistyöhön kunnes englantilaiset ottivat hallinnan käsiinsä. Valta vaihtui englantilaisten ja ranskalaisten välillä saarella yli neljätoista kertaa samaan tapaan kuin Martiniquella. Napoleonin käymien sotien jälkeen saari jäi englantilaisten hallintaan kunnes itsenäistyi v. 1979.

Väestö on pääasiassa afrikkalaisperäistä (150.000). Maatalous ja turismi ovat pääelinkeinot, jonkin verran on myös teollisuutta. Maataloustuotteina olivat aikaisemmin sokeriruoko, nykyään banaanit, kookospähkinät ja sitrushedelmät. Saaren kauneus edesauttaa turismin kehittymistä. Saarelaiset olivat suunnattoman ystävällisiä ja avuliaita.

Soufriere Bayn pohjukassa, kapealla tasaisella alueella on pieni kaupunki. Kaupungin rannassa on laituri, joihin charterveneet voivat kiinnittyä, ja poijuja purjeveneitä varten. Rannan laiturissa näytti olevan yksi katamaraani kiinnittyneenä. Lähellä on rikkipitoisia lähteitä ja ”Diamond Gardens”. Suurin osa ”miehistöä” kävi saaren ns. ”Nuoruuden Lähteessä” – jäämme odottamaan sen vaikutuksia.

 

Tänään ollaan matkalla St Lucian saaren edellistä pohjoisempana olevaan pieneen ja suojaisaan lahteen, Marigot Bayhyn.

SÄÄ: Lähtiessä oli puolipilvistä, ja tuulen nopeus n. 5 m/s. Samat olosuhteet jatkuivat, mutta matkan loppupuolella tuuli voimistui, tosin aallokko ei ehtinyt kovin korkeaksi.

TAPAHTUMAT MATKAN AIKANA: Satamasta lähdettiin n. 12:30 ja perille saavuttiin klo 16:28, matkan kesto oli 3 t 44 min. Maksiminopeus oli 11.2 kn ja keskinopeus 3.4 kn. Matkan pituudeksi tuli 12.8 nm.

Lähdön jälkeen ajettiin moottorilla, koska oli melko tyyntä (tuuli n. 3 m/s), tarkoitus oli ajaa moottorilla koko lyhyt matka, pitihän akkuja taas ladata. Matkalla kiinnitettiin huomio siihen, että salongissa oli poikkeva haju. Haju tulkittiin rikin (S) tuoksuksi. Tuoksu sai helposti selityksen siitä, että osa miehistöstä oli ollut kylpemässä rikkipitoisessa lähteessä. Toinen hyvä selitys oli se, että oli syöty kanamunia, joista jotain osia olisi voitu laittaa roskikseen vastoin suositusta. Lisäksi kuumeni lattia, jonka alla on moottori ja akkuja – Onneksi osa kulki ilman kenkiä. Kun lattiakansi nostettiin, todettiin, että akku, joka on navigaattorin energialähde, oli ”tulikuuma”. Hajun lähde oli siis akku, jossa elektrolyysiä toimittaa mm. lyijysulfaatti (PbSO4) ja rikkihappo (H2SO4).

Moottori sammutettiin, ja nostettiin mesaani ja avattiin genua. Perämies oli yhteydessä ”ns. tekniseen asiantuntijaan”, joka kehotti irrottamaan akkukengät akusta. Niin perämies ja kippari tekivät. Varauduttiin menemään purjeella satamaan ja varauduttiin ankkurin laskuun, mutta moottori voitiinkin käynnistää uudelleen, jonka turvin päästiin ahtaaseen satama-altaaseen. Vastaan tuli paikallinen ”satamakapteeni”, joka ohjasi ja auttoi kiinnittymään poijuun. Oltiin turvallisesti kiinnittyneenä satamassa. Pian huomattiin, että läheisin vene oli suomalaisen pursiseuran lipun alla purjehtiva purjevene – ”vieraat vierekkäin”, mutta ohi kiitävästä moottoriveneestä huudettiin vieraalla aksentilla: ”Tervetuloa”.

Perämies kertoi paikalliselle ”satamakapteenille”, että tarvitsemme sähkömiestä. Hän lupasi, että sähkömies on pian tulossa, ja niin tulikin. Kävi ilmi, että akku, joka on navigaattorin virtalähde, on ollut kovassa käytössä, on huomattavan yli-ikäinen (vuodelta 2014) ja on viallinen. Tietysti akku on voinut epähuomiossa myös purkautua, jolloin sen toiminta ei enää palaudu normaaliksi vaikka vähän lataisikin. Ulkoisestikin tarkasteltuna akku oli viallinen, sen seinämät ”pullistuivat”.

Koko matkan aja oli ollut päänvaivaa akkujen kanssa: Varautuvat huonosti, ja purkautuvat nopeasti – merkit siitä, että akku on vioittunut. Sähkömies irrotti akun, ja vaihtoi tämän tilalle vieressä olleen vara-akun. Tämän toimenpiteen turvin voimme seuraavana päivänä jatkaa matkaa Le Mariniin asti, kunhan ensin lataamme ao. akkua, ja sen jälkeen voimme kulkea purjein ja käyttää navigaattoria.

Ilmi kävi, että navigaattori kuluttaa huomattavan paljon sähköä, ehkä myös tietokone, koska se on jatkuvasti lämmin. On syytä miettiä milloin laitteita käytetään – ei turhaan. Muutenkin on syytä käyttää sähköä säästeliäästi, joka tarkoittaa, että ei pidetä sähkölaitetta päällä, kun sitä ei tarvita. Toinen ”opetus” on, että akut pitää vaihtaa määrävälein (< 3 v), viimeistään silloin, kun varauksessa tuntuu olevan ongelmaa (= merkki akkujen vioittumisesta).

Sähkömies oli alansa erittäin hyvin tunteva, todellinen asiantuntija, palvelualtis ja ystävällinen, moraali kohdallaan – kaikki saimme oppitunnin heikkovirtajärjestelmästä, erityisesi miten pitää toimia, jos akku lämpenee, se kun on silloin iso turvallisuusriski. Kiehuva akku tuottaa vetyä ja happea, jotka ovat räjähdysherkkiä kaasuja. Tulipalo veneessä merkitsee aina katastrofia, räjähtävä tulipalo suurta katastrofia.

Edellisten toimenpiteiden jälkeen salonki tuuletettiin, ja sähkömies vei vanhan akun mennessään.

Joillakin oli aikaa valmistaa ateria, joka taas maistui pitkän päivän jälkeen.

Vahtivuorot jaettiin yöksi. Todettiin lisäksi, että lähtö satamasta tapahtuu klo 05:00 määränpäänä Le Marin, jonne on n. 40 nm.

St LUCIA: Katso selostus päivältä 29.1.2018. Tänäkin päivänä totesimme, että St Lucia on upea saari, johon voi palata uudelleen – ”Täällä on jotain aitoa, jonka aistii vaikka ei kaikkea osaakaan yksilöidä”.

Kun palaan Karibialle uudelleen, ehkä vain lomailemaan, valitsen St Lucian saaren.

 

On viimeisen legin vuoro. Meillä on tänään tiedossa myös kahdet syntymä-päivät (Kipa ja Päivi).

SÄÄ: Herätessä oli vielä pimeää, mutta vähitellen kirkastui ja aurinko tuli esiin. Lounaisella taivaanrannalla täysi kuu oli komeana laskemassa horisontin taa – kuu oli suuri, sattuiko olemaan ihan superkuu. Heti lahdelta päästyämme oli reipas tuuli, joka säilyi koko loppumatkan (E 10 m/s). Aurinko paistoi ja vain pärskeet silloin tällöin huuhtelivat purjehtijoita, sadekuuroista ei tietoakaan.

TAPAHTUMAT MATKAN AIKANA: Vene irtosi poijusta klo 5:28 ja perille, lahdelle (uimapaikalle) saavuttiin klo 13:59 tai oikeastaan puolisen tuntia aikaisemmin. Matkan kesto oli n. 8 t 30 min.

Moottorilla ulos poukamasta, isopurje ylös 1. reivillä, genua lähes kokonaan ulos ja mesaani ylös. Vahine purjehti vakaasti välillä vähän keinutellen tasaista 7 – 9 kn nopeutta. Maksimi-nopeus oli 10.1 kn ja keskinopeus 5.4 kn. Matkan pituudeksi tuli 46.2 nm.

Matkalla nähtiin iso joukko delfiinejä, jotka tulivat tervehtimään, toiset etäältä, toiset aivan veneen vierestä. Oli pieniä delfiinejä, ja isompia, aikuisia. Kippari kolkutteli veneen laitaan, antoi näin signaaleja delfiineille: ”Olkaa pitkään seuranamme”. Useat delfiinit laittoivat parastaan, evät pelkästään hyppineet ilmaan, vaan tekivät ilmassa myös kiepin. Joillekin tämä oli vasta alkuharjoitus, koska ne lätsähtivät veden pintaan niin, että vesi roiskui – ja taas uudelleen, ja uudelleen. Tuskin delfiinit näin tekisivät, ellei siihen liittyisi muuta merkitystä kuin vaan uiminen ja hyppiminen.

Neljä halssin vaihtoa ja oltiin Le Marinin sataman edustalla, johon pysähdyimme lounastamaan ja uimaan. Uidessa medusa otti kosketuksen Paulaan, jonka seurauksena iho alkoi punottaa ja polttaa, hän siveli paikkaa etikalla. Joku näki myös pienen rauskun. Vene vähän rekasi, kettinkiä kun laskettiin vain runsas kaksi veden syvyyttä. Mutta ei tuo pahemmin haitannut, koska emme jääneet yöksi. Silloin tietysti kettinkiä olisi laskettu runsaammin (3 – 4 kertaa veden syvyys), ja ehkä katsottu joku suojaisempi lahti. Joskus myös meren pohjan kasvillisuus on hyvin kovaa, joka estää ankkurin kiinnittymisen.

Uimapaikalla ensin skoolasimme syntymäpäiväsankareille. Sitten söimme taas herkulliset pasta-annokset. Port De Plaisance Du Marinin satamaan, polttoainelaituriin kiinnityimme klo 16:20. Siinä tankkasimme polttoainetta (120 l + 80 l).

Satamakapteeni ohjasi laituripaikalle. Vene ajettiin laituriin perä edellä ja kiinnitettiin moringköydellä keulasta. Huomasi, että kippari ei ollut ”ensi kertaa pappia tai oikeastaan Vahinea kyydissä”. Gastit tietysti osallistuivat köysien kiinnittämiseen ja lepuuttajien laittamiseen veneen laidoille. Yksi gasti teki vielä silmäyksen, että köydet oli koilattu asianmukaisesti. Sitten vielä purjepeite suojaamaan purjeita auringon säteiltä.

Naapuriveneen purjehtijat olivat hyvin ystävällisiä ja avuliaita, myös puheliaita ja uteliaitakin, heti tuli kysymysten sarja, joihin Leena vastaili tottuneesti. Swan herättää kauneudellaan huomiota, ”miehistö” taitavuudellaan. Matkan aikana Suomen lippu tunnistettiin hyvin. Viereisen veneen kippari itseään esitellen oikein korostuneesti sanoi, että ”me olemme Walesista”. Toinen vene näytti ”hyvin varustetulta” hollantilaiselta.

Satamaan saapumisen jälkeen jaettiin tehtävät veneen siivoamiseksi. Sitten alkoikin hurlum hei ja kova pulina. Voi vain arvata, että Vahine on lähtiessämme siistimpi kuin sinne tullessa vaikka se siisti oli silloinkin.
MARTINIQUE: Martinique on saari, joka kuuluu Antillien saariryhmään, ja Bahamasaarten ja Isojen Antillien mukana Länsi-Intian saaristoon (West-Indies). Martinique on Ranskan Territorio niin kuin Guadeloupe, Saint Barthélemy ja Saint Martin. Asukkaita on 400.000, jotka ovat perua ja sekoitusta afrikkalaisista, intiaaneista, intialaisista sekä varhaisista eurooppalaisista. Asutus tuli saarelle 2.000 vuotta sitten, mutta on vaihtunut, ensin 1.000 vuotta sitten, ja sen jälkeen Kolumbuksen tultua saarelle v. 1502 neljännellä tutkimusmatkallaan. Saari alistettiin alusmaaksi v. 1635, jonka jälkeen herruus on vaihtunut monta kertaa. Vaihdoksiin liittyi tietysti sotimista. V. 1848 saarella lopetettiin orjuus Victor Schoelcher’in vaatimuksesta ja toimesta – 70.000 orjaa vapautettiin.
Ilmasto on trooppinen, jossa on tasaiset tuulet. Sadekausi on kesäkuusta joulukuuhun ja kuiva kausi marraskuun lopulta kesäkuun puoliväliin. Meille sattui tavanomaista voimakkaammat tuulet.
Ranska on virallinen kieli, mutta pääosa väestöä puhuu creolia, joka on kansan kieli – murteellista, yksinkertaistettua ranskaa. Valtauskonto on katolilaisuus, on myös juutalaisia.
V. 1902 oli tulivuoren purkaus, joka tuhosi silloisen maan pääkaupungin (Saint-Pierre eli Little Paris) asukkaineen (30.000).
Nykyinen pääkaupunki on Fort-de-France (100.000 asukasta). Se on ihmisten ja arkkitehtuurin sekamelska. Miten kauniita ovatkaan nuo creoli villat ja koristeelliset puiset erkkerit ja verannat – remonttireiskaa ne kuitenkin kaipaavat. Kaupungissa on useita kiintoisia museoita, ja hyvin kaunis kirjasto, joka suunniteltiin (Henri Picq) ja rakennettiin Pariisin maailmannäyttelyyn v. 1889, ja jälkeen siirrettiin osina Martiniquelle.
Le Marinin satama Port De Plaisance sijaitsee saaren lounaisosassa, on hyvin suojaisan lahden pohjukassa. Satama on Martiniquen suurin: 838 laituripaikkaa ja 100 poijupaikkaa.

 

”Kukaan ei ole täydellinen”
niin kuin erään elokuvan loppurepliikissä sanotaan,
mutta kaikki olimme loistavia purjehtijoita
jo matkan alussa, ja vielä loistavampia matkan lopussa.

Tämä oli VIIDEN TÄHDEN PURJEHDUS

Perustelut lyhyesti: (1) Kippari oli super loistava, (2) Perämies oli super loistava, (3) Gastit olivat super loistavia, (4) Ateriat olivat super loistavia ja (5) Vahine oli super loistava purjehtimaan.

Ruokailusta ei ole paljoa aikaisemmin puhuttu, koska olimme tulleet purjehtimaan. Se ei tarkoita, että ruokailu olisi merkityksetön, päinvastoin, se on ihan basic juttu: Miehistö pysyy toimintakuntoisena, tyytyväisenä ja iloisena. Samasta syystä kuumassa ilmastossa pitää myös juoda paljon vettä. Laskennallinen määrä, jonka joimme, oli 3 l/vrk, lisäksi se neste, joka tulee ruokien mukana.

Matka onnistui siinäkin asiassa aivan loistavasti, tai oikeastaan kokit onnistuivat: Kukaan ei sairastunut vatsatautiin. Voi vaan kuvitella minne vene ajelehtii, kun miehistö makaa korkeassa kuumeessa (yli 40 astetta) punkissaan, osa wc-jonossa.

Matkan aikana aamiainen syötiin klo 8, lounas klo 12 ja illallinen klo 18. Tilanteiden mukaan aikatauluihin tuli joustoa.

Aterioista mieliinpainuvimmat olivat jauhelihapihvit, jotka olivat 2. ryhmä kokkaamia ”Union-Island-biif” ja 3. ryhmän Mustique-Mystique, joka on lyhytlieminen kalakeitto. 1. ryhmän Myrsky-Murkina a la Auli ansaitsee myös esittelyn sen meri-/myrsky kelpoisuuden vuoksi, ja erinomaisen hyvääkin se oli.

Erikoisin ateria oli Mustiquella ennen lähtöä syöty ”Mustique-Mystique”. Liemi oli tosi hyvää, maut täyteläisiä ja tasapainossa. Mystiseksi aterian teki se, että kun kalakeittoon laitettiin seitä, kypsyessään se muuttui mustekalaksi – ”NAM”.

Ei voi olla kertomatta kolmen loistavimman aterian salaisuuksia. Ohjeet ovat suuntaa-antavia, sillä kunkin kertainen todellisuus riippuu veneen koordinaateista.

Union-Island-biif a la Kipa: Ota jauheliha esille, mutta älä pidä liian pitkään lämpimässä, vain juuri sen ajan, että liha on lähes ”huoneenlämpöistä” – lämpenee vielä sekoitettaessa. Lisää keltasipuli pilkottuna, sopivasti suolaa, mustaa pippuria, paprikajauhetta, raakoja kanamunia ja pehmeää vuohenjuustoa. Sekoita aineksia oikein hyvin. Paista kuumalla nopeasti, ja muista kuumassa paistamiseen sopiva pannu ja rasva. Käännä pihvi viimeistään, kun pinnalle tihkuu nestettä. Jätä hetkeksi hautumaan folion väliin. Pihvit kruunaa kypsiksi paistetut sipulirenkaat.

Mustique-Mystique a la Renja: Pilko sipulit ja kaada kattilaan hyvää öljyä, kuullota sipulit, lisää mustapippuri ja paprikajauhetta – anna makujen kypsyä ja sekoittua miedossa lämmössä. Pilko sei/mustekala 1.5 x 1.5 cm kuutioiksi ja lisää ne kattilaan vähän kerrassaan sen jälkeen, kun sipuli on läpikuultavaa. Pilko monta kypsää tomaattia ja lisää ne kattilaan. Keitä hetken kunnes kalat ovat kypsiä. Voit lisätä hieman nestettä, vettä tai valkoviiniä, mutta muista, kun lisäät nestettä, että vesi maistuu vedelle. Mitä kovempi keli, sitä vähemmän laitetaan nestettä. Tarjoa lämpimänä.

Myrsky-Murkina a la Auli: Kuullota sipuli paistinpannulla. Paista sen jälkeen jauheliha, joka on juuri otettu jääkaapista ainakin silloin, kun ollaan subtrooppisissa/trooppisissa olosuhteissa. Siirrä ne sen jälkeen kattilaan tai voit paistaa jauhelihan kattilassakin. Lisää balsamicoa, haihduta nesteet pois. Mausta chilipitoisella kastikkeella esim. Sauce Piquante Fortella, pippurilla, ja paprikajauheella. Lisää sopivasti suolaa. Lisätään edellisen aterian maustettu riisi, jos on jäänyt, purkki ”kreolipapuja”, purkki herneitä ja porkkanaa. Hauduta seosta jotta maut tasaantuvat. Tarjoa sellaisenaan syvistä lautasista. Ruoka sopii myrskyllä syötäväksi, koska se pysyy hyvin koossa, eikä siinä ole lientä, joka voisi läikkyessään polttaa ihoa tai sutata ympäristöä. Se on myös äärettömän energiapitoinen ja pitää nälän loitolla pitkään.

Eeva / ykkösvahti