Kansainvälinen huviveneenkuljettajakirja

Yli 24-metrisen huvialuksen kuljettajalla on oltava kansainvälinen huviveneenkuljettajakirja. Huviveneenkuljettajakirjaa tarvitaan myös usein veneiden vuokraamiseen. Naispurjehtijat tarjoaa koulutuspolun kansainvälisen huviveneenkuljettajakirjan hankkimiselle. 

Vesiliikennelaki määrää, että yli 24-metrisen huvialuksen, jonka bruttopaino on alle 500, kuljettajalla tulee olla kansainvälinen huviveneenkuljettajakirja. Alle 24-metristä huvivenettä voi kuljettaa ilman huviveneenkuljettajakirjaa. 

Traficom myöntää kansainvälisiä huviveneenkuljettajakirjoja muun muassa auktorisoitujen veneilyjärjestöjen antamien koulutustodistusten perusteella. Vain laatujärjestelmää käyttävät veneilyjärjestöt voivat myöntää todistuksia, joiden perusteella huviveneenkuljettajankirja voidaan myöntää. Naispurjehtijat kuuluu Suomen purjehdus ja veneily ry:hyn ja tarjoamme SPV:n veneilykoulutuksia, jotka ovat Traficomin auditoimia. 

Kansainvälisestä huviveneenkuljettajakirjasta on hyötyä veneitä vuokrattaessa, sillä monet ulkomaiset ja kotimaisetkin venevuokrayritykset vaativat huviveneenkuljettajakirjaa vuokraajilta veneilytaitojen ja -tietojen osoittamiseen.

Edellytykset

  • Vähintään 18 vuoden ikä
  • Kopio voimassa olevasta ajokortista tai ajokortin saamiseksi vaadittavasta lääkärintodistuksesta
  • Riittävä veneilyn teoriaosaaminen (YK:n Euroopan talouskomission päätöslauselman 40 mukaisesti)
  • Riittävät käytännön taidot huviveneen tai -aluksen operointiin (huomioitava onko kyseessä purje- vai moottorivene)
  • Passivalokuva

Hakeminen

  • Kopio Trafin hyväksymän veneilyjärjestön antamasta koulutustodistuksesta, josta ilmenee YK:n Euroopan talouskomission päätöslauselman No. 40 (1998) vaatimusten täyttyminen
    tai
  • kopio Suomen Navigaatioliiton myöntämästä rannikkolaivurin todistuksesta. Navigaatioliiton myöntämä saaristolaivurintodistus voidaan myös hyväksyä, jos suoritat täydentävän kokeen virta-, sorto- ja vuorovesilaskelmista
    tai
  • kopio Suomen Navigoinninopettajien myöntämästä Navigointi 2 -todistuksesta. Navigointi 1 -tutkinto voidaan myös hyväksyä, jos suoritat täydentävän vuorovesitutkinnon
    tai
  • muu todistus vastaavasta navigoinnin teoriatason osaamisesta (hankittu vuoden 1983 kesäkuun jälkeen)
    sekä
  • todistus riittävistä käytännön veneilytaidoista (todistuksesta on käytävä ilmi, ovatko taidot riittävät moottori- vai/ja purjeveneelle)

Kurssit, jotka täyttävät vaatimukset

Veneilijäkurssi / SPV

Osoittaa käytännön veneilyosaamisen
M (motor craft) -merkintä, moottorialuksen hallinta

Purjehtijakurssi / SPV

Osoittaa käytännön veneilyosaamisen
S (sailing craft) -merkintä, purjealuksen hallinta

Venepäällikkökurssi / SPV

Täyttää YK:n Euroopan talouskomission päätöslauselman No. 40 (1998) vaatimukset taidoista
Päällikön vastuut ja lait
Käytännön veneilytaitojen vahvistaminen

Saaristolaivurikurssi tai Navigointi 1

Navigointiosaaminen

Rannikkolaivurikurssi tai Navigointi 2

Vuorovedet, sorto ja virta

CEVNI-kurssi

Euroopan sisävesialueet
I (Inland) -merkintä

Soveltuvia kursseja kv-kirjaa varten

Veneilijäkurssi
SPV

Aloittelijalle soveltuva kurssi veneilyn perusteista.

Purjehtijakurssi
SPV

Jatkokurssi veneilijäkurssin käyneille purjehduksen perusteista.

Venepäällikkökurssi
SPV

Edistyneille ja kokeneille veneilijöille soveltuva kurssi.

CEVNI-kurssi
SPV

Täydentävä kurssi Euroopan sisävesisäännöstöön.

Veneilijäkurssi
SPV

Aloittelijalle soveltuva kurssi veneilyn perusteista.

Purjehtijakurssi
SPV

Jatkokurssi veneilijäkurssin käyneille purjehduksen perusteista.

Venepäällikkökurssi
SPV

Edistyneille ja kokeneille veneilijöille soveltuva kurssi.

CEVNI-kurssi
SPV

Täydentävä kurssi Euroopan sisävesisäännöstöön.

Saaristolaivurikurssi
Nav.liitto

Aloittejan kurssi käsittelee perustietoja turvalliseen liikkumiseen sisävesillä ja saaristossa.

Rannikkolaivuri-kurssi
Nav.liitto

Syventää saaristokurssin tietoja ja taitoja sisältäen vuoroveden, sorron ja virran.

Navigointi 1
Suomen nav. opettajat

Aloittelijan kurssi käsittelee perustietoja turvalliseen liikkumiseen sisävesillä ja saaristossa.

Navigointi 2
Suomen nav. opettajat

Syventää navigointi 1 kurssin tietoja sisältäen vuoroveden, sorron ja virran.

Saaristolaivurikurssi
Nav.liitto

Aloittejan kurssi käsittelee perustietoja turvalliseen liikkumiseen sisävesillä ja saaristossa.

Rannikkolaivuri-kurssi
Nav.liitto

Syventää saaristokurssin tietoja ja taitoja sisältäen vuoroveden, sorron ja virran.

Navigointi 1
Suomen nav. opettajat

Aloittelijan kurssi käsittelee perustietoja turvalliseen liikkumiseen sisävesillä ja saaristossa.

Navigointi 2
Suomen nav. opettajat

Syventää navigointi 1 kurssin tietoja sisältäen vuoroveden, sorron ja virran.

Vieritä ylös