Naispurjehtijoiden synty – Ensimmäiset vuodet (2007-2009)

Marraskuun 17. päivänä vuonna 2007 Helsingin keskustassa, Strindbergin kahvilan yläkerrassa, syntyi jotain, joka tulisi muuttamaan monen suomalaisen purjehtijanaisen elämän. Seitsemän naista kokoontui yhteisen ajatuksen ympärille – he halusivat perustaa pursiseuran, joka olisi omistettu naisten purjehdustaidon kehittämiselle, vertaistuelle ja yhdessä oppimiselle.

Ajatus ei ollut syntynyt hetkessä. Arja Maneliuksen laajassa nais- ja purjehtijaverkostossa oli jo pitkään kytenyt toive omasta pursiseurasta, jossa naiset voisivat ottaa vastuun purjehduksista ja vahvistaa itsevarmuuttaan kipparina. Ensimmäisenä tämän ääneen lausui Tuuli Aho, ja niin ajatus alkoi muuttua teoiksi. Keväällä 2007 Särkisalossa kokoontui parinkymmenen naisen joukko pohtimaan uuden pursiseuran sääntöjä ja nimeä.

Kun lopulta marraskuun illassa istuttiin Strindbergin yläkerrassa, ei kyse ollut enää vain haaveista. Se oli hetki, jossa päätettiin konkretisoida kaikki se, mistä oli puhuttu jo pitkään. Uusi seura sai nimekseen Naispurjehtijat – Sailing Ladies ry, ja vain muutamia kuukausia myöhemmin, 1. helmikuuta 2008, se rekisteröitiin viralliseksi yhdistykseksi. Ensimmäiseksi kommodoriksi valittiin Arja Manelius, ja hänen rinnallaan varakommodorina toimi Päivi Somero.

Ensimmäinen vuosi – unelma muuttuu toiminnaksi

Heti alusta asti oli selvää, että Naispurjehtijat halusi olla aktiivinen, koulutukseen keskittyvä ja vahvasti yhteisöllinen pursiseura. Uusi hallitus alkoi työstää seuralla omaa identiteettiä, ja perustamiskokouksessa syntyi idea seuran lipusta ja logosta. Ajatus merenneidosta sai kaikkien kannatuksen, ja suunnittelutyö alkoi. Lopputuloksena syntyi lippu, jossa merenneidon ylävartalo muuttui purjeeksi ja purjeveneen köli merenneidon pyrstöksi. 7. toukokuuta 2008 Merenkulkuhallitus hyväksyi seuran virallisen lipun, josta tuli tärkeä symboli uuden pursiseuran jäsenille.

Kevät toi mukanaan ensimmäisen jäsenseminaarin, joka pidettiin Störsbyssä. Se oli uuden seuran ensimmäinen tapahtuma, jossa kokoonnuttiin yhteen kouluttautumaan, tutustumaan toisiinsa ja luomaan pohjaa yhteiselle tulevaisuudelle. Navigointilaskut, purjehdusteoria ja ensimmäiset jäsenpurjehdussuunnitelmat täyttivät päivän ohjelman, mutta ennen kaikkea seminaari osoitti, että Naispurjehtijoilla todella oli oma paikkansa suomalaisessa pursiseurakentässä.

Kesällä 2008 päästiin purjehtimaan toden teolla. Kesäkuussa järjestettiin Sail Day -tapahtumat Espoossa ja Turussa, joissa harjoiteltiin purjeiden trimmauksia ja veneen hallintaa. Mukana oli jo 17 jäsentä, ja innostus oli käsin kosketeltavaa. Seuraava iso askel oli elokuun jäsenpurjehdus, joka järjestettiin vuokraveneillä. Taalintehtaalta lähti liikkeelle kolme venettä, ja määränpäänä oli Stenskär, jonne saapui myös yksi jäsenvene. Se oli ensimmäinen monista tulevista jäsenpurjehduksista, joissa yhdistettiin purjehduskoulutusta ja yhteisöllisyyttä. Tapahtuma houkutteli paikalle 20 naista, joista osa oli kannatusjäseniä ja osa purjehduksesta kiinnostuneita uusia tuttavuuksia.

Vuoden lopulla, 8. marraskuuta 2008, Helsingin ravintola Ainossa pidettiin seuran ensimmäinen syyskokous, ja oli selvää, että seura alkoi kasvaa vauhdilla. Vuoden päättyessä jäsenmäärä oli noussut jo 31:een, ja lisäksi seurassa oli kaksi kannatusjäsentä.

Kasvun vuodet ja ensimmäiset suuret jäsenpurjehdukset (2009–2010)

Vuoden 2009 aikana jäsenmäärä jatkoi kasvuaan ja nousi 47:ään. Samalla seuran toiminta laajeni. Seura järjesti ensimmäiset koulutustilaisuudet, joissa opeteltiin mm. purjehduksen sääntöjä, kilpapurjehdusta, sammutusharjoituksia ja pelastautumista.

Kevätseminaarista oli muodostunut perinne, ja keväällä 2009 se järjestettiin Utössä. Osallistujia oli jo 22, ja saaristo tarjosi upeat puitteet seminaarille. Turkulaiset jäsenet järjestivät tapahtuman, johon kuului tehtäväratoja, ryhmätöitä ja käytännön harjoituksia. Kommodori Arja Manelius veti koulutuksia, ja viikonloppu vahvisti entisestään sitä tunnetta, että Naispurjehtijat oli enemmän kuin pelkkä pursiseura – se oli yhteisö.

Kesällä 2009 jäsenet alkoivat järjestää omia purjehduksiaan, ja viirimme alla osallistuttiin ensimmäistä kertaa Sarvaston venekerhon Kalasopparaceen, Helsinki–Tallinna Raceen ja Viaporin Tuoppiin. Seuran jäsenet olivat jo ensimmäisinä vuosina vahvasti mukana myös kilpailutoiminnassa, mikä rohkaisi uusia jäseniä kokeilemaan kisapurjehdusta.

Seuran kasvaessa haluttiin kehittää myös organisaatiota. Kevätkokouksessa 2009 päätettiin perustaa toimikuntia, jotka antaisivat jäsenille mahdollisuuden osallistua seuran kehittämiseen. Syntyi purjehduskoulutustoimikunta, jäsenpurjehdustoimikunta, jäsenseminaaritoimikunta sekä talous- ja viestintätoimikunta. Myös purjehtijan keittokirja sai alkunsa – koska mikäs olisi tärkeämpää pitkällä reissulla kuin hyvä ruoka?

Syksyllä 2009 seuran hallituksessa tapahtui ensimmäinen suurempi vaihdos. Syyskokous pidettiin marraskuussa Turussa Pidä Saaristo Siistinä -järjestön laivassa, ja uusi hallitus valittiin. Kommodorina jatkoi Päivi Somero, ja varakommodoriksi valittiin Tiina Korpiola.

Tätä historiaa kirjoitettiin jo tammikuussa 2010, kun Naispurjehtijoilla oli takanaan vasta kaksi vuotta toimintaa. Siitä huolimatta seura oli ehtinyt kasvaa ja kehittyä valtavasti. Arja Manelius, seuran ensimmäinen kommodori, oli ollut voimahahmo, joka oli luotsannut seurasta vahvan toimijan. Monet jäsenet, hallituksen jäsenet ja kommodorit olivat antaneet panoksensa, mutta ennen kaikkea kyse oli siitä, että jokainen mukana ollut oli tuntenut kuuluvansa johonkin ainutlaatuiseen.

Naispurjehtijat oli syntynyt intohimosta ja tahdosta muuttaa purjehduskulttuuria – ja se oli onnistunut siinä jo ensimmäisten vuosien aikana.

Seuran vahvistuminen ja kasvun jatkuminen (2011–2016)

Seuran maine kasvoi nopeasti, ja yhä useammat naiset löysivät tiensä Naispurjehtijoihin. Jäsenmäärä nousi muutamassa vuodessa yli neljäänsataan, mikä teki siitä Suomen nopeimmin kasvavan pursiseuran. Toiminta kehittyi monipuolisemmaksi, ja seuran tärkeimmiksi tukipilareiksi muodostuivat koulutus, turvallisuus, yhteisöllisyys ja purjehdusseikkailut.

Seuran vuotuisiin rutiineihin vakiintuivat kevät- ja syysseminaarit, joissa jäsenet kokoontuivat yhteen kouluttautumaan ja verkostoitumaan. Näissä tapaamisissa ei pelkästään istuttu luennoilla – ohjelmaan kuului käytännön harjoituksia, kuten veneiden hallintaa, solmukursseja ja pelastautumisharjoituksia. Osallistujat pääsivät myös kuulemaan inspiroivia matkakertomuksia naispurjehtijoilta, jotka olivat tehneet pitkiä matkoja maailman merillä.

Jäsenpurjehdukset olivat tärkeä osa seuran toimintaa. Kotimaan vesillä purjehdittiin aktiivisesti Saaristomerellä ja Suomenlahdella, mutta samalla Naispurjehtijat alkoi laajentaa reviiriään. Kroatian ja Kreikan saaristot tulivat tutuiksi useille jäsenille, ja Ahvenanmaan sekä Ruotsin rannikon purjehdukset toivat mahdollisuuden harjoitella myös pidempiä legimatkoja ja yöpymisiä ankkurissa. Seuran purjehdukset olivat paitsi oppimiskokemuksia, myös yhteisöllisyyttä vahvistavia elämyksiä, joissa jaettiin intohimo purjehdukseen samanhenkisten kanssa.

Kommodorina vuodesta 2015 lähtien toiminut Reija Kaira vei seuraa entistä ammattimaisempaan suuntaan panostamalla viestintään. Hänen johdollaan seura alkoi kehittää uusia toimintamalleja, ja jäsenistö laajeni entisestään. Kauden lopussa jäseniä oli jo 362. Erityisesti sähköisten kokousten käyttö tehosti päätöksentekoa. Syyskuussa hallitus vietti kehityspäiviä Elisaari/Inkoossa, joissa pohdittiin seuran tulevaisuutta ja toimintamallien kehittämistä. Tämä oli osa laajempaa strategiatyötä, jolla haluttiin parantaa seuran hallintoa ja toimintatapoja.

Kesä oli täynnä purjehduksia, niin kotimaan vesillä kuin ulkomailla. Seuran perinteinen Välimeren purjehdus toteutettiin Purjelaivasäätiön s/y Vahinella, ja osallistujat saivat purjehduksesta paljon oppeja ja elämyksiä. Suomessa järjestettiin monia jäsenpurjehduksia, joissa harjoiteltiin reittisuunnittelua, veneen hallintaa ja purjeiden trimmausta. Purjehdukset antoivat jäsenille mahdollisuuden oppia ja kasvattaa itseluottamustaan vesillä, ja niiden suosio kasvoi jatkuvasti. Turun alueen jäsenistö kasvoi entisestään ja alueellinen toiminta lisääntyi, kun jäsenet järjestivät kuukausittaisia tapaamisia ja erilaisia koulutustilaisuuksia, kuten köysikursseja ja venekeittiön kokkailuiltoja. Kesällä toteutettiin myös Siisti Biitsi -tapahtuma, jossa yhdistettiin purjehdus ja ympäristönsuojelu.

Seuran organisaatiota kehitettiin edelleen, ja vuosikokouksessa vahvistettiin useita työryhmiä, joiden kautta jäsenet pääsivät aktiivisesti vaikuttamaan toimintaan. Viestintä, koulutus, tapahtumat, kilpailut ja kansainvälinen yhteistyö saivat omat vastuuhenkilönsä, ja ympäristöasioihin kiinnitettiin entistä enemmän huomiota. Jäsenet pääsivät suunnittelemaan purjehduksia yhdessä ja osallistumaan seuran kehittämiseen käytännön tasolla.

Vaikka Naispurjehtijoilla ei ollut varsinaista junioritoimintaa, seura halusi tukea nuoria naispurjehtijoita. Vuonna 2015 palkittiin Sirre Kronlöf ja Veera Hokka, jotka olivat voittaneet nuorten 29er-luokan maailmanmestaruuden. Tämä oli osa seuran laajempaa tavoitetta kannustaa naisia kehittämään purjehdustaitojaan ja saavuttamaan uusia meriittejä.

Seuran talous pysyi vakaana, ja varainhankintaa tuettiin jäsenmaksujen sekä seuran oman Nyt Napsahtaa -kirjan ja jäsentuotteiden myynnillä.

Toimintakausi 2015–2016 vahvisti Naispurjehtijoiden yhteisöä ja loi pohjaa tuleville vuosille. Yhä useampi nainen löysi seuran ja sai mahdollisuuden oppia ja kehittyä purjehtijana. Vuosi toi mukanaan myös paljon iloa, uusia kokemuksia ja onnistumisen hetkiä. Seuran ydinajatus säilyi muuttumattomana: lisätä purjehtimisen iloa, oppia yhdessä ja rohkaista naisia ottamaan yhä suurempia haasteita vesillä.

Turvallisuus ja koulutus etusijalla (2017–2019)

Naispurjehtijat ei ollut enää vain kasvava seura – se oli vakiinnuttanut asemansa laadukkaana ja arvostettuna purjehdusyhteisönä. 

Vuodet 2017–2019 olivat Naispurjehtijoille kehityksen ja vahvistumisen aikaa. Seura laajensi toimintaansa niin purjehdusten kuin koulutusten osalta, ja jäsenistö jatkoi kasvuaan. Tämän ajanjakson aikana kommodoreina toimivat Pia Siukosaari (2017–2018) ja Anne Kolehmainen (2019-2022), jotka molemmat jättivät vahvan jäljen seuran kehitykseen.

Vuonna 2017 hallitus valittiin vuosikokouksessa Örössä, ja se kokoontui aktiivisesti niin fyysisesti kuin etäyhteyksien välityksellä. Seuran organisaatio kehittyi entisestään, ja jäsenmäärä nousi 500:n tuntumaan. Jäsenistöön kuului niin uusia purjehtijoita kuin pitkän linjan konkareita, ja seuran rakenne mahdollisti monentasoisille purjehtijoille omien taitojen kehittämisen.

Seuran purjehdustoiminta oli vilkasta, ja jäsenpurjehdukset Välimerellä olivat jälleen suosittuja. Keväällä 2017 Kroatiassa järjestetty purjehdus keräsi viisi venekuntaa ja yhteensä 33 osallistujaa. Omatoimipurjehdukset yleistyivät, ja monet jäsenet lähtivät seuran verkoston kautta matkaan omilla tai vuokraveneillä. Myös koulutuksellisia purjehduksia järjestettiin yhä enemmän, ja jäsenet saivat mahdollisuuden antaa näyttöjä käytännön taidoistaan. Arja Manelius järjesti omalla veneellään useita purjehduksia, joissa koulutuksellinen sisältö oli keskiössä.

Purjehduskauden lisäksi myös seminaarit ja koulutustilaisuudet olivat tärkeä osa vuoden ohjelmaa. Kevätseminaarit ja vuosikokoukset kokosivat yhteen aktiivisia jäseniä, ja syksyllä järjestettiin muun muassa turvallisuusteemaisia koulutuksia. Paukkuliivitestit, pelastautumisharjoitukset ja reittisuunnittelukoulutukset kuuluivat vakiintuneeseen ohjelmaan.

Vuonna 2018 seuran jäsenmäärä jatkoi kasvuaan, ja se ylitti 500 jäsenen rajan. Toiminta oli monipuolista, ja jäsenet osallistuivat seuran tapahtumiin ympäri Suomen. Vuoden aikana seuran hallituksessa jatkettiin kehitystyötä erityisesti koulutustoiminnan ja jäsenpurjehdusten parissa. Jäsenten alueellinen jakauma pysyi samankaltaisena kuin aiempina vuosina: noin 60 prosenttia jäsenistä oli pääkaupunkiseudulta, 25 prosenttia Turun seudulta ja loput jakautuivat Tampereelle, Ouluun ja muihin kaupunkeihin.

Kasvavan jäsenmäärän myötä myös hallinnon kehittäminen nousi keskiöön. Hallituksen kokoukset pidettiin säännöllisesti, ja sähköisiä kokouksia hyödynnettiin päätöksenteon tehostamiseksi. Yksi tärkeistä keskustelunaiheista oli jäsenmaksujen hallinta, sillä maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi osa jäsenistä jouduttiin vuosittain erottamaan.

Vuosi 2019 toi mukanaan uusia tuulia, kun kommodoriksi valittiin Anne Kolehmainen. Hänen kaudellaan seura jatkoi purjehdusten ja koulutusten kehittämistä, ja jäsenmäärä pysyi vakaana noin 527 jäsenessä. 

Kun jäsenmäärä oli kasvanut huippuunsa, toiminta oli aktiivista ja seuran taloustoimet sitä myötä kasvaneet merkittäväksi, oli yhtenä kauden tärkeimmistä toimista hallinnon ja talouden kehittäminen ammattimaisempaan suuntaan. Kolehmaisen aikana uudistettiin kirjanpitopalvelut, järjestelmät ja laskutus ja siirryttiin entistä parempaan taloudenpitoon. Samalla muutettiin seuran sihteerin toimintamallia ja taloustoimet sekä laskutus ulkoistettiin tilitoimistolle. Tämä teki taloudenhoidosta läpinäkyvää ja paransi hallinnon ja talouden luotettavuutta.  

Viestintä sai myös uusia ulottuvuuksia, kun Instagram otettiin käyttöön uutena kanavana. Jäsenille tarjottiin yhä enemmän mahdollisuuksia osallistua seuran toimintaan eri tavoin, ja työryhmätapaamisia järjestettiin vuoden mittaan useaan otteeseen.

Seuran koulutustoiminta kasvoi entisestään, ja vuoden aikana järjestettiin useita purjehduskursseja sekä käytännön harjoituksia. Helsingin edustalla toteutettiin pimeäpurjehduskoulutuksia, joissa harjoiteltiin navigointia ilman näkyvyyttä, ja venepäällikkökurssi keräsi paljon osallistujia.

Näiden vuosien aikana Naispurjehtijat vakiinnutti asemansa pursiseurana, jossa yhdistyivät koulutus, turvallisuus ja purjehduksen ilo. Seura tarjosi yhä useammalle naiselle mahdollisuuden kehittää purjehdustaitojaan, ja purjehdusmatkat niin koti- kuin ulkomailla olivat tärkeä osa toimintaa. Samalla yhteisöllisyys säilyi vahvana, ja seuran tapahtumissa ja jäsenpurjehduksilla jaettiin kokemuksia, opittiin yhdessä ja koettiin onnistumisen iloa.

Koronapandemia ja digitaalinen murros (2020–2021)

Vuodet 2020–2022 olivat Naispurjehtijoille poikkeuksellisia ja täynnä sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin. Pandemian vaikutukset näkyivät kaikessa toiminnassa, mutta seura osoitti joustavuutensa ja vahvan yhteisöllisyytensä. Vaikka monet tapahtumat ja purjehdukset jouduttiin perumaan tai mukauttamaan, toiminta ei pysähtynyt, vaan uusiin haasteisiin vastattiin luovasti.

Vuosi 2020 alkoi normaalisti, mutta keväällä iskenyt koronapandemia muutti suunnitelmia. Kevätseminaari, joka oli tarkoitus järjestää Herrankukkarossa Rymättylässä, jouduttiin perumaan kokonaan, samoin vuosikokous. Seuran hallitus jatkoi tehtävässään syksyyn asti, jolloin onnistuttiin järjestämään ensimmäinen etävuosikokous. Kokous pidettiin Teamsin välityksellä, ja äänestykset toteutettiin digitaalisesti. Vaikka järjestelyt olivat uudet, ne osoittautuivat toimiviksi, ja seura pystyi jatkamaan toimintaansa poikkeusoloissa.

Jäsenpurjehdukset ja koulutukset joutuivat kohtaamaan suuria haasteita. Kaikki kevään ja ulkomaille suunnitellut purjehdukset jouduttiin perumaan rajoitusten vuoksi, mutta kesällä järjestettiin muutamia purjehduksia kotimaan vesillä, muun muassa Saaristomerellä ja Saimaalla. Jäsenet järjestivät myös omatoimisia purjehduksia, ja gastipörssin kautta löytyi veneellisiä jäseniä ja innokkaita gasteja. Koska fyysisiä tapaamisia ei voitu järjestää entiseen tapaan, seura siirtyi yhä enemmän digitaalisiin kohtaamisiin. Viikottaiset virtuaalisaunat ja keskusteluillat tarjosivat jäsenille mahdollisuuden pysyä yhteydessä, jakaa kokemuksia ja suunnitella tulevaa.

Vuoden 2021 alkaessa tilanne pysyi edelleen epävarmana. Kevätseminaari yritettiin jälleen järjestää, mutta pandemia pakotti sen siirtämiseen. Vuosikokous onnistuttiin kuitenkin pitämään etänä, ja Anne Kolehmainen valittiin jatkokaudelle kommodorina. Hallituksen kokoukset pidettiin pääosin Teamsin välityksellä, ja vaikka fyysiset tapaamiset olivat vähissä, päätöksenteko jatkui aktiivisena. Jäsenmäärä laski nyt ensimmäistä kertaa, kun jäsenmaksujen maksamattomuuden vuoksi jäseniä jouduttiin erottamaan isoja määriä vuoden lopussa. Kauden lopussa seuraan kuului 455 jäsentä.

Kesällä päästiin jälleen purjehtimaan, ja vaikka tilanne oli vielä osittain rajoitettu, purjehduskausi oli aktiivisempi kuin edellisenä vuonna. Jäsenpurjehduksia järjestettiin erityisesti Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla, ja ulkomaanpurjehdukset palasivat ohjelmaan pienimuotoisesti. Välimerellä toteutettiin useampi purjehdus, joissa jäsenet pääsivät harjoittelemaan pitkän matkan navigointia ja veneen hallintaa uusissa olosuhteissa.

Vuosi 2022 merkitsi paluuta normaaliin toimintaan. Kevätseminaari järjestettiin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen fyysisesti, ja paikkana toimi Majvik Kirkkonummella. Samassa yhteydessä pidettiin vuosikokous, jossa kommodori Anne Kolehmainen jättäytyi pois tehtävästään. Uudeksi kommodoriksi valittiin varakommodorina toiminut Hanna Kutschke (2022-2023).

Hanna Kutschke johti seuraa pandemian jälkeiseen aikaan, ja hänen johdollaan toiminta alkoi jälleen elpyä. Talouden ja seuran hallinnon toimintamalleja kehitettiin edelleen. Jäsenpurjehdusten järjestämiseen luotiin järjestelmällisempää mallia ja pyrittiin tarjoamaan jäsenistölle entistä parempaa palvelua. Kipparimentorointi starttasi ja sen kautta saatiinkin rohkaistua jäseniä kippareiksi ja mukaan jäsenpurjehdustoimintaan. Kevät- ja syysseminaarit palasivat normaaliin rytmiinsä, ja jäsenpurjehdukset saatiin käynnistettyä uudelleen.

Purjehduskausi olikin vilkas, ja jäsenpurjehdukset järjestettiin jälleen täydessä laajuudessaan. Kotimaan vesillä seuran jäsenet pääsivät purjehtimaan niin Saaristomerellä kuin Suomenlahdellakin, ja Välimeren purjehdukset olivat jälleen suosittuja. Syksyn aikana järjestettiin perinteinen syysseminaari Seilin saarella, jossa osallistujat saivat paitsi nauttia merellisestä tunnelmasta, myös perehtyä Seilin saaren historiaan ja osallistua pelastautumisharjoituksiin. Seuran taloustilanne oli vahva, ja pandemian aikana kertyneitä ylijäämiä käytettiin muun muassa seminaarikustannusten tukemiseen, jotta jäsenet pääsivät hankalien vuosien jälkeen taas mukaan toimintaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

Vuodet 2020–2022 osoittivat Naispurjehtijoiden sitkeyden ja kyvyn sopeutua haastaviin olosuhteisiin. Vaikka pandemia vaikutti moniin suunnitelmiin, seura pysyi aktiivisena, kehitti uusia toimintatapoja ja varmisti, että jäsenet pysyivät mukana toiminnassa. Siirtyminen takaisin normaaliin toimintaan tapahtui hallitusti, ja vuoden 2022 loppuun mennessä Naispurjehtijat oli jälleen täydessä purjehdusvauhdissa.

Koronan jälkeinen aika ja toiminnan muutokset (2023–2025)

Vuonna 2023 kommodoriksi valittiin Päivi Lehtinen. Vuodet 2023 ja 2024 olivat Naispurjehtijoille aikaa, jolloin seura pyrki palaamaan pandemian jälkeen täyteen purjehdusvauhtiin. 

Lehtisen toimintakaudella näkyi kuitenkin pandemian jättämä epävarmuus. Jäsenmäärä pysyi vakaana mutta jäsenten taloudelliset haasteet jäsenmaksujen suorittamisessa jatkuivat ja jäseniä erotettiin jo joka kauden päätteeksi. Haasteita alkoi näkyä myös seuratoiminnassa. Usean työryhmän vetäjät lopettivat tehtävässään, kipparit passivoituivat, jäsenmäärä laski ja taloustilanne heikkeni. Jäsenten aktiivisuus jäsenpurjehduksille muuttui ja kynnys osallistua toimintaa oli kasvanut. Tämä kannusti etsimään uusia toimintamalleja vastaamaan muuttuneeseen toimintaympäristöön. 

Vuoden 2023 kevätseminaari pidettiin kylpylähotelli Edenissä. Syksyn seminaari järjestettiin Porvoon Kokouspoukamassa, ja sen teemana olivat turvallisuus, vesien suojelu sekä matkakertomukset. Merivartioston vierailu toi lisäsisältöä seminaariohjelmaan, kun päästiin kokemaan vauhdin hurmaa merivartijoiden veneellä. 

Purjehduskaudella 2023 jäsenpurjehduksia järjestettiin Saaristomerellä, ja lisäksi toteutettiin useita kansainvälisiä purjehduksia. Keväällä seuran jäsenet purjehtivat Skotlannissa, kesällä Ruotsin Höga Kustenilla ja syksyllä Baleaareilla. Yhteistyö S/Y Linnun omistajan Jyrki Mäen kanssa poiki viisi purjehduslegiä syys-lokakuussa. Kotimaan vesillä järjestettiin muun muassa helatorstain purjehdus, saaristoretki sekä useita Saaristomeren purjehduksia.

Jäsentoiminta oli monipuolista eri puolilla Suomea. Tampereella toteutettiin jäistä pelastautumisharjoitus Rauhaniemen saunalla, järjestettiin perinteinen Maisansalon brunssipurjehdus, ja kevään aikana järjestettiin useita tapaamisia. Turun seudulla kokoonnuttiin säännöllisesti erilaisiin tapahtumiin, kuten dieselmoottorikurssille ja venesähkökurssille.

Vuonna 2024 seura jatkoi toimintansa aktivoimista. Koulutustyöryhmää aktivoitiin ja siihen saatiin usean vuoden jälkeen uusi vetovastuullinen. 

Tulevaisuus ja perinnön jatkuminen

Naispurjehtijat – Sailing Ladies ry on yli 15 vuoden aikana kasvanut Suomen merkittävimmäksi naisille suunnatuksi pursiseuraksi. Seura jatkaa vahvana yhteisönä, jossa koulutus, turvallisuus ja yhteisöllisyys ovat keskiössä. Tavoitteena on tarjota naisille mahdollisuuksia kehittyä purjehtijoina ja kasvaa osaksi kansainvälistä veneilykulttuuria.

Naispurjehtijat eivät pysähdy – he purjehtivat rohkeasti kohti uusia haasteita.

Paljon myötätuulta tulevaisuuteen!

Hanna Kutschke
Kommodori 2022-2023