Tänä syksynä naispurjehtijat lähtevät vuotuiselle Välimerenpurjehdukselleen Kreikkaan. Lennämme syyskuun viimeiseksi viikoksi Rhodokselle, josta lähdemme purjehtimaan. Käyttöömme on vuokrattu kolme yli 40-jalkaista venettä, joihin tulee yhteensä 20 naista. Matkaajat ovat jo kokoontuneet infotilaisuuteen, jossa tämän purjehduksen johtaja ja pääkippari Tarja Tervo esitteli reittisuunnitelmia, kertoi kokemuksistaan ja antoi muutakin tarpeellista tietoa kohteesta. Odotukset ovat korkealla, varsinkin kun viime vuotinen purjehduksemme Turkissa onnistui niin mainiosti.
Kussakin veneessä on kipparina kokenut ja pätevä huvivenekippari, omasta naisporukasta tietenkin ja kaikilla perämiehilläkin taitaa olla sama pätevyys ja kokemus. Venekunnissa valitaan yleensä vähintään talousvastaava, joissain veneissä myös navigaattori ja kokki, jotka vastaavat omasta alueestaan. Silti tehtävät kiertävät ja jokainen pääsee tekemään kaikkea.
Naispurjehtijat on siitä kiva porukka, että purjehdusharrastukseen pääsee tutustumaan vaikkei olisi omaa venettäkään. Jokainen nainen ymmärtää yleensä, ettei kallista venettä kannata hankkia ennenkuin osaa purjehduksen alkeet. Tähän juuri perustuu tarve naisten omalle purjehdusseuralle: keskimäärin naiset yksinkertaisesti vain tekevät ja oppivat asioita eri tavalla kuin miehet. Kaikki purjehduskouluttajat tietävät tämän ja siksi naiset ovat perustaneet muuallakin maailmassa omia pursiseuroja.
Purjehtiminen porukassamme on turvallista ja hauskaa. Porukassa on myös purjehduskouluttajia ja todella kokeneita kippareita ja purjehtijoita.Viime vuoden Turkinpurjehduksella meillä oli mukana yksi sellainenkin nainen, joka ei ollut ikinä edes ollut purjeveneessä. Koko venekunta opetti häntä heti alusta alkaen ja hän pääsi jo ensimmäisenä päivänä ruoriin. Viikossa oppii aika paljon!