Kiitos luottamuksesta rakkaat napsilaiset!

Innostuneena ja iloisena vastaanotin kommodorin luottamustehtävän maaliskuussa.

Seuramme on niin erityisen upea energian- ja elämyksienlähde, että haluan olla mukana sitä kehittämässä.

Naps on tuonut elämääni ja purjehdukseeni paljon lisää. Aloitin harrastuksen perinteisesti optimistijollalla sekä matkapurjehtimalla perheeni kanssa. Nuoruusvuosina tutustuin myös hiukan kilpapurjehdukseen, niin kilpailijana kuin järjestäjänäkin. Nykyisin purjehdin mieheni kanssa S&S:n vuoden 1961 mallisella puisella joolilla.

 

Optari-ura alkoi 1970
Optari-ura alkoi 1970

 

pia-siukosaari
Pia ruorissa

 

Circe III
Circe III

 

Naispurjehtijoiden jäsen olen ollut vuodesta 2012. Napsin myötä olen rohkaistunut itsenäistymään purjehtijana ja saanut paljon uusia mahdollisuuksia lajin harrastamiseen. Jäsenistöstä olen löytänyt runsaasti uusia ystäviä. Verkottuminen saman henkisten kanssa on mahdollistanut myös monia hienoja seikkailuja. Ja lisää on tulossa.

Ensimmäinen seurani oli Westend Sailors. Nykyinen satamaseurani on NJK, ja lisäksi kuulun Espoon Kippareihin. Toimin myös SPV:n viestintätyöryhmässä. Uskon, että näistä viiteryhmistäni on hyötyä myös Napsille. Siviiliammatiltani olen mainostoimiston asiakkuusjohtaja. Jalat maassa ja joskus mantereellakin pitää kaksi tytärtä ja aviomies.

Ehdolle asettumista pohdin usean kuukauden ajan. Rima on asetettu korkealle. Aikaisemmat hallitukset ja kommodorit ovat tehneet upeaa työtä; jäsenet ovat tyytyväisiä, jäsenmäärä on edelleen vauhdikkaassa kasvussa ja seuramme valittiin viime vuonna SPV:n vuoden seuraksi. Myös vuoden kouluttaja löytyi seurastamme.

Kasvuvauhtimme asettaa haastetta innostuksen säilyttämiselle ja toiminnan laadun ja laajuuden ylläpitämiselle. Haluamme jatkossakin täyttää valtakunnalisen seuran jäsenten toiveet.

Porukkamme energia syntyy innostuksesta purjehdukseen. Meitä yhdistää intohimo hienoon lajiin. Tätä energiaa ja yhteisöllisyyttä voimme edistää aktiivisen keskenäisen viestinnän avulla. Meillä on ainutlaatuinen Naps-kulttuuri. Pidetään sitä yllä ja jutellaan toisillemme!

Monipuolinen seuratoiminta on ollut usean tarmokkaan ihmisen työpanoksen tulosta. Toisinaan tuo taakka on saattanut tuntua jostakusta liiankin rankalta. Haluan uskoa, että meitä on niin monta asiastamme innostunutta ja että voimme tuota taakkaa vieläkin enemmän jakaa.

”Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin.
Ja jos jokainen tekee jotakin, tulee kaikki tehdyksi”

 

Aktiivisesti osallistumalla saamme itsekin seurastamme parhaan ilon ja hyödyn. Tulkaa mukaan toimintaan, tutustutaan toisiimme ja luodaan elämyksiä yhdessä!

Pia Siukosaari
kommodori
pia.siukosaari@naispurjehtijat.fi
p. 040 5104505

Save

Save

Save

Save

Vieritä ylös