Mieli merelle

Kokousväkeä auringossa.Naispurjehtijoiden kevätseminaari pidettiin Utössä viime viikonloppuna. Mukana oli nelisenkymmentä naista, ohjelmassa oli yhdistysasioiden lisäksi muun muassa tietoa luontokuvauksesta. Valokuvaaja Jorma Tenovuo kertoi luontokuvaamisesta ja näytti upeita kuviaan. Hanna Kovanen puolestaan esitteli meille Utön majakkaa ja saaren historiaa. Höysteenä oli reipasta ulkoilua, yhdessä oloa, saunomista ja hyvää ruokaa.

Yhdistyksen kehittämistä pohtineet työryhmät nostivat esiin monenlaisia hyviä ajatuksia. Toimintavuoden teemana on pursiseuran organisaation vahvistaminen, käytännössä tämä tarkoittanee ainakin Saaristomeren, Suomenlahden, Järvi-Suomen ja Perämeren alueellisen toiminnan määrätietoista tukemista. Mahdollisesti myös jo viime toimintakaudelle päätetty sääntöuudistus, jonka tavoitteena on myös vahvistaa organisaatiota, saadaan käyntiin.

Keväinen Utö.

Tauoillakin seminaariväkeä puhuttivat myös naispurjehtijoiden arvot, erityisesti avoimuus ja läpinäkyvyys ja niiden saattaminen käytönnön toimiksi. Valitsemamme arvothan erottavat meidät muista pursiseuroista sen lisäksi, että jäsenet ovat yksinomaan naisia ja toiminta on valtakunnallista.

Entinen hallitus valittiin sellaisenaan jatkamaan vuosikokouksen päätösten toimeenpanoa ja kommodorina jatkaa luonnollisesti Paula Rissanen, jonka toimintakausi on kaksivuotinen.

Vieritä ylös