Naispurjehtijat on selvästikin syntynyt sosiaalisesta tilauksesta: pursiseuramme on Suomen nopeimmin kasvava pursiseura. Uuden kauden alkaessa jäsenmäärämme on kasvanut kolmannelle sadalle, tänä vuonna liittyvien jäsenten määräksi on arvioitu varovaisesti 60 jäsentä.
Syyt suureen kasvuun ovat moninaiset. Veneettömiä houkuttelevat mahdollisuudet päästä purjehtimaan, moni veneenomistajakin haluaa porukassa Välimerelle, toiset taas tulevat mukaan aloittaakseen uuden harrastuksen. Moni pitkäänkin purjehtinut nainen hakee purjehduskavereita, koulutusta ja rohkaisua toimia oman veneensä kipparina. Joku saattaa olla niin sanotusti veneiden välillä.
Meillä ei ole satamaa, saarta tai talvisäilytyspaikkaa riesana, siksi olemme vapaita toimimaan valtakunnallisena purjehtivien naisten verkostona. Emme myöskään kilpaile paikallisten purjehdusseurojen kanssa, vaan päinvastoin tuemme niiden toimintaaa lisäämällä meriturvallisuutta ja kaikkien viihtyvyyttä veneessä.
Kuinka monessa perheessä luovutaan veneestä, koska perheen naiset eivät viihdy siinä? Viihtymisellä ja purjehdustaidolla on suora yhteys: joka osaa purjehtia ja kykenee käsittelemään vettä, hän myös viihtyy veneessä. Naispurjehtijoiden toiminnan tuella paikalliset pursiseurat voivat saada uusia jäseniä esimerkiksi naisista, jotka ovat tähän asti purjehtineet puolisoidensa gasteina liittymättä pursiseuraan tai niistä naisista, jotka aloittavat purjehdusharrastuksen aikuisina ja tulevat myöhemmin hankkimaan oman veneen. Naisille ei nimittäin enää riitä kahvinkeittäjän tai junnuvahdin osa, edes pursiseuroissa.
Naispurjehtijoissa puhaltavat uudet tuulet. Uusi aluetyöryhmä kokoaa nyt naisia; tulemme laajentamaan toimintaamme uusille paikkakunnille tulevien vuosien aikana. Tavoitteena on saada Itäiselle Suomenlahdelle, Perämerelle, Ahvenamaalle ja Järvi-Suomeen uusia toimintaryhmiä naispurjehtijoille Helsingin ja Turun vilkkaan toiminnan innoittamana.
Uutta on myös Napsi & Lapsi -ryhmä, jossa viritellään toimintaa äideille ja lapsille.
Tulemme paikallisiin pursiseuroihin mielellään esittelemään toimintaamme, pyynnöt voi kohdistaa kommodorille (kommodori at naispurjehtijat piste fi).