Teşekkür ederim!

Viime yönä iloinen NaPS-porukkamme palasi Turkinpurjehdukselta. Opittiin turkkiakin ainakin tuon otsikon verran: ”Kiitos!”

Matkamme oli kaikin puolin onnistunut: säät suosivat meitä, tuulta oli riittävästi, minkäänlaisia havereita ei tapahtunut eikä kukaan loukannut itseään. Yksi nilkka venähti ja viimeisenä päivänä matkanjohtaja sai ampiaisenpiston, mutta nämäkin pikkuvaivat hoiti porukassa mukana seilannut lääkärimme.

Rantautumiset ja lähdöt hoituivat siististi eikä osaavalla porukallamme ollut vuokraveneiden kanssa mitään hankaluuksia. Samaa ei muuten voi sanoa niistä (mies?)porukoista, jotka eivät kotimaissaan purjehdi, vaan tulevat kerran kesässä vuokaveneillä Välimerelle. Yksi, sinänsä erittäin mukava ja laulutaitoinen englantilaisporukka järjestikin melkoisen aamunäytöksen Tersanen satamassa. Keulamies päästi mooring-köyden liian aikaisin käsistään  ja vene karkasi hallinnasta, kun tuuli painoi heidän valtavaa katamariiniansa meidän veneidemme päälle. Kohta olivat köydet potkurissa ja kriisi valmis.  Meidän porukastamme suuri osa on purjehtinut koko kesän sekä, naisten tapaan, kehittää ja  ylläpitää osaamistaan koko ajan erilaisin kurssein.

Kolmessa Göcekistä lähteneessä vuokraveneessämme oli yhteensä 18 naista. Kokemusta oli laidasta laitaan: yksi meistä ei ollut koskaan edes ollut purjeveneessä, toinen on ”syntynyt veneeseen” eli purjehtinut vauvasta asti. Kaikki pärjäsivät erinomaisesti.

Jokaisessa satamassa ja jokaisena päivänä kohtasimme uusia asioita ja hauskoja tapahtumia. Aivan ensimmäisenä iltana Sarsalassa (kuva) tapasimme yllättäen Hollannin Naispurjehtijat kolmella veneellä! Siinä oli paikallisille ja vähän muillekin ihmettelemistä, kun laiturissa oli kuusi naisistoa.

Seuraavan päivän kohteemme oli Gold Water Bay. Isäntä tuli vastaanottamaan veneemme ja ohjaamaan rantautumisessa, laskimme ankkurin ja veimme jollalla peräköyden rantaan. Iloisen polskimisen jälkeen siirryimme jollilla itse saareen, jossa ehtoisa isäntä tarjosi ylempänä rinteessä olevassa ravintolassaan meille maittavaa ruokaa ja jäi vielä juttelemaan kanssamme. Emme muuten malttaneet olla hämmästelemättä naapurissa olleen naisen kovaa osaa, hän kun purjehti miehensä kanssa 😉 Miehessä tämä herätti suurta hilpeyttä, huumorintajuisia englantilaisia taas.

Tiistaina aloitimme päivän siirtymällä lähistölle aivan ihanaan Kalevezin lahteen, jossa uiskentelimme, osa porukasta kävi tutustumassa paikan historiallisiin nähtävyyksiin ja lounaan jälkeen siirryimme Kapi Creekiin. Jotkut ostivat myös Lettuveneestä turkkilaisia ohukaisia. Siellä vene kiinnitettiin Mehmedin terassiin — eipä ollu pitkä matka illalliselle!

Keskiviikkona matka jatkui Fethiyen kaupunkiin, jossa täydensimme ruokavarastojamme. Rantautuminen oli mielenkiintoinen näytös, kun satamavahti piti ihan omaa näytöstään, eihän naiset voi osata….! Seuraavana aamuna pitikin päästä kaupungista pikaisesti pois, kivikadut alkoivat ahdistaa. Menimme kuka minnekin lahteen uimaan ja lopulta Tersane Adasiin, jossa koimme ikimuistoisen illan aiemmin mainittujen enlantilasherrasmiesten, yhden saksalaismiehistön ja kolmannen miehistön pitäessä meille mainion laulushown, jonka kruunasmimme laulamalle monikielisenä kaanonina Jaakko-kullan, jonka yleensä kaikki oppivat koulussa.

Perjantaina oli aika palata Göcekiin veneen luovutusta varten. Ehdimme vielä koskenlaskuretkelle tai vaihtoehtoisesti viettämään rantapäivää ennen kuin myöhään illalla palasimme lentäen kotiin.

Purjehduksessa on nyt opittu monenlaisia uusia taitoja. Välimerellä kiinnittäytymiset jne. ovat kovin erilaisia kuin meillä matalissa ja kivikkoisissa vesissä. Monellakaan meistä ei ole yhtä isoja veneitä kuin millä nyt purjehdimme. Erilaiset tuulet ja vedet tekivät purjehtimisesta hyvin mielenkiintoista ja haastavaakin: korkeat kalliot pyörittävät tuulia, niitä on seurattava ja käytettävä hyväksi.

Suuressa ryhmässä toimiminen on sekin opeteltava, kuusihenkisen naisiston kipparointi, ohjaaminen, nesteyttäminen jne.  ruokkiminen ovat nekin erilaisia haasteita, jotka tällaisella purjehduksella vaativat osaamista koko naisistolta ja erityisesti matkanjohtajalta. Meillä oli monet meret kokenut Raija Alapeteri johtajana ja muutkin kipparit (Kirsti ja Paula) olivat osaavia naisia. Jokainen osallistuja pärjäsi erinomaisesti ja sai valtavasti uusia kokemuksia.

Uusi jäsenemme, täysin ilman purjehduskokemusta mukaan lähtenyt Petra, kiteyttikin eräänä päivänä: ”Naispurjehtijat toteuttavat unelmasi!” Siihen on kokeneemmankin purjehtijan helppo yhtyä.

Päivitämme myöhemmin lisää retkestä ja laitamme tänne purjehduskuvia, joita ei tässä nyt ollut saatavilla. Tervetuloa iloiseen joukkoomme, ensi vuonna lähdemme ainakin tähän retkeen osallistuneiden mielestä uudelleen Turkin turkooseille vesille.