Heräilevä luonto ja inspiroiva ohjelma houkuttelivat yli 60 purjehduksesta kiinnostunutta naista Hankoon Tvärminnen eläintieteelliselle asemalle. Kevätseminaari 2025 tarjosi osallistujille tietoa ja kokemuksia, luonnon, tieteen ja purjehdusturvallisuudenkin parissa hauskaa yhdessäoloa sivuuttamatta.
Teksti: Tiina Tuohi, kuvien kuvaajat mainittu kuvateksteissä.
Päivä I: Luonnon rauhaa ja yhteisöllistä illanviettoa
Keväinen perjantai-iltapäivä kului osallistujien saapuessa seminaariin ympäri Suomea ja majoittuessa Tvärminneen. Iltapäivä oli jännittävän sumuinen.
Ohjatun metsäkylvyn avulla oli helppo karistaa taakseen viikon kiireet ja rentoutua luonnon siimeksessä, nauttien kauniista talven jälkeen heräävästä luonnosta ja raikkaasta ilmasta. Maukkaan illallisen jälkeen illanvietto jatkui saunan lämmössä sekä pulahduksilla virkistävässä merivedessä.

Päivä II: Tutkimustiedon ja kokemusten jakamista

Lauantaiaamu alkoi perinteisesti aamusaunalla ja rohkeimmat kävivät myös aamu-uinnilla meressä sekä todella maittavalla aamiaisella, minkä jälkeen seminaarin virallinen osuus käynnistyi tilaisuuden avauksella. Ensimmäiseksi tiedekasvattaja ja tiedeviestijä Ilse Klockars esitteli Tvärminnen eläintieteellisen aseman historiaa, toimintaa ja näytti upeita vedenalaisia kuvia Hankoniemen alueelta. J.A. Palmen perusti Tvärminnen aseman jo 1900 luvun alkupuolella ja testamenttasi sen Helsingin Yliopistolle.
Tvärminnen asema on tehnyt rannikon läheisten elinympäristöjen tutkimusta jo yli 120 vuoden ajan. Tällä hetkellä on erityisen tärkeää kerryttää ymmärrystä siitä, miten meri vaikuttaa meihin ihmisiin ja miten me vaikutamme mereen. Tarvitsemme tutkimustietoa, jotta voimme tehdä kestäviä päätöksiä tulevaisuuttamme ajatellen. Tutkimus on uuden tiedon etsimistä, sieltä missä vastauksia ei vielä ole. Aiheesta kiinnostuneille Ilse vinkkasi Yle Areenasta löytyvän ohjelman Merentutkijat.

Tämän jälkeen Annika Westerholm esitteli Merivartioston alukset ja kertoi toiminnasta Itämerellä.

Lounaan jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään, joiden ohjelmaan kuuluivat vuorotellen Merivartioston Tursas-alukseen tutustuminen läheisellä Lappohjan merivarioasemalla sekä omatoiminen Itämeri-visa luontopolulla. Tursas on jo poistettu operatiivisesta käytöstä, mutta sen sisaralus Uisko on vielä liikenteessä. Alusten henkilökuntaa koulutetaan uudelle aluskalustolle parhaillaan. Naispurjehtijoita kiinnosti aluksella erityisesti ankkurien kiinnitys ja kuinka helposti kolminkertaiset lukitukset saattavatkaan pettää ja ankkuri luiskahtaa miehistön huomaamatta pohjaan. Myös Tursaan saunan lauteita käytiin kokeilemassa.

Aseman luontopolku kulki läpi kevääseen heräävän metsän. Reitin varrella löytyi jo komeasti kukkivia sinivuokkoja. Viikonlopun aikana tehtiin useita keväisiä lintuhavaintoja: äänekäs kurkiaura, silkkiuikku, tukkasotkia, isokoskeloita, naurulokkeja ja peippojen aloittelevaa keväistä laulua. Sää helli meitä keväisellä auringolla ja yli kymnmenen plus-asteen lämmöllä! Luontopolun varrella olleisiin kinkkisiin kysymyksiin osasi peräti 3 ryhmää vastata täysin oikein. Kisan voittajaksi arvottiin tiimi Pia ja keppikävelijän haamu.
Loppuillasta purjehtija Sohvi Kangasluoma jakoi kokemuksiaan Luoteisväylän purjehduksesta sekä purjeveneessä asumisesta jäiden keskellä Grönlannin talven ajan. Esitystä seurasi myös linjoilta parisenkymmentä naispurjehtijaa.Sohvin ja Juhon matkaa voi seurata Sohvin Instagram-tilillä sohvimiinajuliaana ja Juhon YouTube-kanavalla Alluring Arctic Sailing.

Päivä huipentui yhteiseen illalliseen ja illanviettoon saunan lämmössä.
Päivä III: Purjehdusvalmiuksia ja vuosikokous
Sunnuntaiaamulla ohjelmassa oli Reija Kairan puheenvuoro aiheesta ”Gastista kippariksi”, joka tarjosi inspiraatiota niille, jotka haluavat ottaa enemmän vastuuta purjehduksillaan. Tämän jälkeen Lissu Suursalmi jakoi arvokkaita vinkkejä turvalliseen purjehduskauteen valmistautumiseen.
Lounaan jälkeen järjestettiin seuran vuosikokous. Päivi Lehtinen valittiin jatkamaan kommodorina ja Hanna-Mari Malmberg jatkamaan hallituksen jäsenenä kaudelle 2025-2027. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Anni Laari. Anni jatkaa myös jäsensihteerin tehtävässä. Tuula Johansson jättäytyi pois hallitustyöskentelystä ja jatkaa työtä napsilaisten hyväksi koulutuspäällikkönä.

Iloa ja oppimista yhdessä!
Tvärminnen kevätseminaari 2025 oli onnistunut kokonaisuus, joka yhdisti tieteen, turvallisuuden, luonnon ja purjehduksen yhdeksi inspiroivaksi viikonlopuksi. Seminaari tarjosi osallistujilleen mielenkiintoista tietoa, arvokkaita oppeja sekä mahdollisuuksia verkostoitua muiden naispurjehtijoiden kanssa. Tästä on hyvä suunnata yhdessa taas kohti tulevaa purjehduskautta. Kevättä on ilmassa ja merikin liplatteli Hankoniemen edustalla ihan sulana!
