Viime toukokuussa odotin tulevaa jäsenpurjehdusta hieman jännittyneenä. Olin päässyt mukaan peruutuspaikalta, joten ensimmäiset viestittelyt ja reittisatamista keskustelu jäivät minulta väliin. Suunnitelmat kuulostivat kuitenkin oikein houkuttelevilta, tutustuminen Tukholman saaristoon houkutteli ja myös Tinan veneeseen olisi mukava päästä tutustumaan. Aluksena purjehduksella oli Sun Odyssey 449 s/y Eowyn – avomeripurjehduksiin suunniteltu tilava ja hyvin varusteltu matkavene. Jäsenpurjehdukselle valitussa naisistossa oli mukavasti kokeneita gasteja ja myös omaa venettä useamman vuoden kipparoineita. Hieman ennen matkaa selvisi, että Suomen kesäsää hellisi meitä: alkumatkalle luvattiin aurinkoista säätä ja maltillisia tuulia.
Viime hetken yllätyksiä ennen matkaa
Kaksi päivää ennen lähtöä saimme yllättävän uutisen: purjehdukselle valittu perämies joutui jäämään matkalta pois. Onneksi naisistossa oli toinenkin perämiespestistä kiinnostunut, joten Marjaana lupasi ottaa perämiehen tehtävät hoitaakseen. Valmisteluihin piti kuitenkin hypätä lennosta ja niinpä jaoimme förstin tehtäviä hieman tavallisesta poikkeavalla tavalla. Kippari Reija ja perämies Marjaana kävivät reittisuunnittelun ja käytännön asiat läpi, ja minä lupasin hoitaa ruokalistan suunnittelun, jotta viime hetken muutos saataisiin hoidettua sujuvasti. Vaikka osallistujamäärä laskikin yhdellä, olimme varmoja, että myös viiden hengen naisistolla pärjäisimme mainiosti.

Matkaan lähtö
Tiistaina 28.5. hoidimme bunkrauksen Hangossa ennen lähtöä. Hangon satama oli lähes tyhjillään, sillä kausi oli vasta alkamassa. Ilta oli tyyni, ja nautimme ensimmäisen yhteisen illallisen aluksella.
Keskiviikkoaamulla irrotimme köydet ja suuntasimme kohti Bodötä, joka on tunnettu erinomaisena vierasvenesatamana, ja se valittiinkin Vuoden vierasvenesatamaksi 2025. Ilta oli erittäin tyyni, ja ehkä osin sen takia satamassa oli myös yllättävän paljon hyttysiä, joten luontopolun kiertäminen ei juuri houkutellut. Nautimme sen sijaan saunan makeista löylyistä ja pulahduksesta virkistävään veteen.

Torstaina purjehdimme Bodöstä Kökarille. Oli erittäin tyyntä ja sen vuoksi Utön vesillä onnistuimme näkemään runsaasti hylkeitä. Nötön kohdalla ohitimme sotaharjoitukseen osallistuvia aluksia ja lentokoneita. Saavuimme Sandvikin vierasvenesatamaan ja lähdimme tutustumaan Kökarin kirkkoon. Teimme saarikierroksen alkukesän vehreyttä ihaillen. Päivän päätteeksi yllätysohjelmana oli kierrokselta löytyneiden luonnonvaraisten kukkien tunnistusvisan, joka toi hauskaa yhteistä tekemistä illan päätteeksi.
Perjantaina purjehdimme Kökarista Rödhamnin vierasvenesatamaan, joka uinui vielä odottaen kauden avautumista. Rödhamn on perinteinen yöpymispaikka Tukholman saariston ja Ahvenanmaan välillä, ja siellä on hyvä odottaa sopivaa purjehduskeliä ennen ylitystä.
Lauantaina lähdimme Ahvenanmeren yli Suomesta Ruotsiin rapsakassa tuulessa, joka saattoi meidät Tukholman saariston suojiin hyvällä vauhdilla ja reippaassa kallistuksessa. Saaristoon saavuttaessa tuntui tuntui kuin olisimme hypänneet kalenterissa useamman viikon eteenpäin, sillä Furusundissa kukkivat syreenit ja huviloiden pihat komeilivat kesäisessä loistossa. Furusund on ollut monien tunnettujen kirjailijoiden ja taiteilijoiden kesänviettopaikka. Teimme satamassa myös pieniä huoltotoimia korjaamalla köysikelan.

Kuva: Pirjo Sorri
Sunnuntaina 2.6. jatkoimme tutustumista Tukholman saaristoon ja suuntasimme Vaxholmiin. Myös tällä huolella hoidetut pihat ihastuttivat. Sää oli lämmin ja kenties sen vuoksi esimerkiksi kultasade, unikot, syreenit ja alppiruusut olivat täydessä kukassa aivan kesäkuun alussa.

Maanantaina vuorossa oli Sandhamn, joka on tunnettu Gotland Runt -kilpailun keskuksena. Saaristossa oli varsin vilkasta ja erityisesti nopeakulkuisia yhteysaluksia tuli pitää silmällä. Matkalla Sandhamiin ohitimme myös tanskalaisia NATO-aluksia. Sandhamnin sataman näkymää hallitsee KSSS:n mahtava klubitalo ja Seglarhotellet, jonka baarissa kävimme nauttimassa aperitiivit. Sandhamnissa kävelyretket kannattaa ulottaa myös saaren sisäosiin, jossa kapeat kujat kiemurtelevat huviloiden ohi. Toiselta puolelta saarta löytyy myös uimaranta Trouville. Jälleen kerran yksi Tukholman saariston satamista teki vaikutuksen ja herätti kaipuun palata tänne toisen kerran paremmalla ajalla.

Tiistaina 4.6. oli matkamme ensimmäinen selvästi viileämpi päivä ja matkaa tehtiin purjehduskamppeet päällä. Säätyyppi oli nyt vaihtumassa, ja seuraavalla naisistolla olisi tiedossaan navakkaa tuulta. Saavuimme iltapäivällä määränpäähämme Saltsjöbadenin satamaan. Kuten paikan nimestä voi arvata, satamasta löytyy merivesikylpylä, ja veneeseen näkyi mainiosti sen hyppytornista veteen hyppivien suoritukset.
Viimeisen illan aterian halusimme nauttia ravintolassa ja laituriravintola Holmen kök & bar tarjosi siihen tunnelmalliset puitteet. Ravintola oli tupaten täynnä arki-iltana – mikä ero Suomen uinuviin satamiin! Seuraavana päivänä olisi tiedossa naisiston vaihto ja matka kotiin. Tämä purjehdus jää varmasti kaikkien mieleen upeana kokemuksena ja Tukholman saaristo on pohdinnassa myös tulevan kesän matkakohteena, niin viehättäviä paikkoja sieltä löytyi.

Kuva: Reija Kaira
Miten mukaan?
Tulevana kesänä on jälleen luvassa upeita purjehduksia, joissa pääsee tutustumaan purjehdukseen rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Riippumatta siitä, oletko kokenut kippari vai vasta-alkaja, jokaiselle löytyy oma roolinsa ja tilaisuus kehittää taitojaan. Erityisesti kippareita ja perämiehiä sekä omatoimipurjehdusten järjestäjiä kaivataan mukaan toimintaan.
Tällä hetkellä Nimenhuudossa on mahdollista ilmoittautua muutamalle kesän purjehdukselle, esimerkiksi Hangosta Ystadiin tai Saaristomeren purjehdukselle. Skotlannin ja Kroatian purjehdusten ilmoittautumisaika on jo päättynyt, mutta peruutuspaikoille kannattaa ilmoittautua, sillä sellaisen avulla pääsin mukaan myös tälle purjehdukselle.
Nähdään vesillä!
Teksti ja kuvat (jollei toisin mainita): Tiina Tuohi