Purjehduskausi on ollut aurinkoinen ja lämmin, siksipä sivustoakaan ei ole ehditty päivittää. Viirimme heilui ainakin Viaporin Tuopissa ja Helsinki-Tallin Racessa, jonne toivomme ensi vuonna vähän laajempaa naisosallistumista: tänä vuonna kisassa oli vain kaksi 100 % naisistoa ja naisia muutenkin vähänlaisesti.
Syksyn toimintakausi on alkamassa, olemme kokoontuneet jo kertaalleen suunnittelemaan Turkinpurjehdusta, jonne lähdemme lokakuun alussa. Luvassa on hieno lomaviikko!
Naispurjehtijoita lähtee Turkkiin kolme veneellistä, kussakin veneessä tulee olemaan kuusi henkilöä. Odotamme jo innolla reissua, joka on ihana purjehduskauden jatke. Lennämme Dalamaniin ja sieltä menemme Gösecin satamaan, jossa veneet odottavat meitä.
Myös syyskuista viikonloppupurjehdusta Helsingin edustalla on järjestelty, mutta kohde ei vielä ole varmistunut.
Kun varmaankin olette asioista perillä, miten mahdollisimman edullisesti suomalainen naisjoukko, purjehdukseen perehtymätön voisi esim. 1-½ viikon matkan saada? Paikallisilta vai teiltä. Meitä nyt olisi vain neljä elokuvafriikkiä, mutta jos mukaan kelpuutettaisiin kaksi miestä ja kaksi tytärtä, mahdollisesti vielä kummitytär miehensä kanssa, joilta keltään en ole suostumusta pyytänyt, mikä olisi taksa?
Kukaan ei välttämättä mitään osaa, mutta suurin osa oppimishalukkaita. Vain fyysinen kunnottomuus ja iän myötään tuomat asiat saattavat tielle tulla.
Voitte tiedustella purjehdusmatkoja esimerkiksi suomalaisista purjehduskouluista, jotka järjestävät purjehduskursseja myös Välimerellä. Turkissa on mahdollista myös vuokrata vene miehistöineen, joka onkin mukava tapa päästä turkooseille vesille seilaamaan.
Tässä joitain linkkejä:
http://www.balticcruising.fi/lampimat_vedet/etkurssitretket.html?adwords=purjehdus%20v%E4limerell%E4
http://www.rantapallo.fi/matkailu/purjehdusmatkat/
http://www.purjehduskurssi.com/
http://www.sunsail.fi/purjehdustavat/index.asp