Saunailtoja hyvässä seurassa – menneet löylyt ja tulevat tunnelmat
Vaikka purjeet lepäävät talven yli, nauttivat naispurjehtijat silti merenläheisyydessä rantojen lämpimissä löylyissä ja virkistävillä pulahduksilla sekä avannoissa, että sulan veden aikaan. Saunaillat ovat olleet olennainen osa yhteistä tekemistämme, ja niitä on järjestetty niin Helsingin saaristossa, Espoon laitureilla, kuin myös muualla Suomessa. On siis aika palata hetkeksi menneisiin tunnelmiin – ja kurkata samalla, mitä kevään ja kesän saunakausi tuo tullessaan!
Talven tunnelmia – avantouintia ja paljuilua katolla
Talvella emme pysyneet poissa lauteilta – emmekä avannosta! Parin vuoden aikana olemme käyneet kokeilemassa useammankin rantasaunan, josta pääsee avantoon. Villa Ivan Falin Vuosaaressa tarjosi perinteistä rantasaunatunnelmaa ja mahdollisuuden virkistävään avantoon pitkän, aallonmurtajaa muistuttavan laiturin päässä.
Espoon Keilaniemen Laguunin puusaunassa olemme vierailleet pariinkin otteeseen. Viime kerralla ilta tarjosi elämyksellisen twistin, sillä pääsimme kokeilemaan myös saunan katon päällä olevaa paljua. Pimeässä talvi-illassa oli hauskaa ihastella sumuun kääriytyneitä Keilaniemen toimistotorneja niin saunan ikkunasta kuin paljussa lilluessa
Lisäksi lämpöä löytyi myös esimerkiksi legendaarisesta Kotiharjun saunasta, Juttutuvan yläkerrassa Kallion kattojen yläpuolella olevasta saunasta, ja monista muista tunnelmallisista kohteista.
Suven saarikohteet Lonna & Vallisaari
Kesällä saunomme tietenkin saarissa! Aiempina vuosina meitä ovat hellineet muun muassa Lonnan, Vallisaaren ja Pihlajasaaren saunat.

Lonnan saunan lauteilta ja vilvoitteluterassilta avautuvat merimaisemat ovat Helsingin parhaimmasta päästä. Saunojat voivat ihastella ohi lipuvia purjeveneitä ja ihmetellä lähistöllä kruisailevia moottoriveneitä sekä Helsingin satamasta lähteviä risteilyaluksia.
Saunasta pääsee myös uimaan, joskin ranta on varsin kivinen eikä laituria ole. Kotiin lähtiessä Suomenlinnan majakka saaren toisella puolella vilkuttaa valojaan hyvästiksi.
Myös Suomenlinnan toisella puolella olevan Vallisaaren kaakkoisrannalla pääsee nauttimaan hyvistä löylyistä ja erilaisesta näkymästä Helsingin rannoille.
Kesän saunakohteet kiikarissa
Kesäkauden 2025 saunakalenteri on jo avattu, ja lisääkin lienee luvassa, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Lapinlahden Lähteen sauna kutsuu meitä kesäkuun alkupäivinä. 1880-luvulla valmistunut saunarakennus on ollut henkilökunnan ja potilaiden käytössä ja se on tiedettävästi Helsingin vanhin edelleen toimiva yleisösauna. Meren ranta ja sairaalapuiston upea miljöö tarjoavat ainutlaatuisen saunakokemuksen kaupungin keskellä. Myös uimaan pääsee, vaikka rantaan on saunalta hieman matkaa.
Perinteinen Pihlajasaaren saunareissu järjestetään 26.8. ja mukaan mahtuu vielä hyvin. Tämän saunan erikoisuus on aavalle merelle aukeavat maisemat. Lauttamatka kaupungista, Pihlajasaaren rannan uimakopit ja kävely metsän halki irroittavat takuuvarmasti arjesta.

Kokeile löylyjä myös kotisataman ulkopuolella
Vaikka osa saunailloista pyörii pääkaupunkiseudulla, on saunoja testattu vuosien aikana myös niin Turussa, Tampereella kuin Kemiönsaaressakin. Lahden seudun Naispurjehtijat järjestävät aivan pian jo 26.4. yhdistetyn lauantailounaan ja saunaillan. Lahden Nosturin saunamaailmassa yhdistyvät järvimaisema ja monipuoliset löylymahdollisuudet. Mukaan voi ilmoittautua 24.4. asti Nimenhuudossa.
Tule siis sinäkin mukaan löylyihin!
Saunaillat ovat täydellinen tapa tavata porukkaa, vaihtaa kuulumisia ja rentoutua arjen keskellä. Pidä silmät ja korvat auki tulevista tapahtumista – päivitämme saunakalenteria nimenhuudossa pitkin kautta. Olit sitten konkari lauteilla tai ensikertalainen avannossa, olet lämpimästi tervetullut mukaan!
Nähdään saunassa – ja ehkä paljussa saunan katolla?
Kuvat ja teksti: Tiina Tuohi