TurkulaisNAPSIEN perinteinen purjehduskauden avajaisjuhla Kustavissa 10.-12.6.2016

Kesäkuun alun perjantaisena iltana kuuden hengen naisisto seisoi Hansen kannella valmiina irrottamaan köydet ja suuntaamaan kohti ilta-auringossa kimmeltävää merta. Päämääränä oli Kustavin Peterzensin vierasvenesatama ja napsilaisten purjehduskauden avajaiset. Iltamyöhäisellä saavuimme välietappiimme, Härjänmaalle, jonne muutamat tutut veneet olivat jo ehtineet.

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena. Mukava tuuli, 11-12m/s, innosti meitä nostamaan purjeet, vaikka pohjois-luoteistuuli olikin vähän haasteellinen. Kryssimme koko päivän kauniissa saaristossa, jossa vesilinnut vartioivat tarkasti pesiään ahnailta lokeilta ja tiiroilta. Autiot mökkirannat vilahtelivat ohi ja aavojen merialueiden tuulet kuljettivat meitä eteenpäin.

IMG_0422_Saaristomaisemaa

Hieman ennen neljää ajoimme sisään venesatamaan, jossa vesi oli lähes puoli metriä normaalia alempana ja saimme, kuten monet muutkin, pohjakosketuksen saviseen merenpohjaan. Rantautumispaikan valitseminen tuotti vähän hankaluuksia, mutta muuten se onnistui hyvin. Naisisto tiesi tehtävänsä. Muut napsilaiset olivat tulleet aiemmin, ja veneet keinuivat vieri vieressä meitä vastapäätä. Paikalle oli saapunut kaikkiaan 7 venekuntaa, joissa oli yhteensä 21 napsilaista.

DSC_0157_Satamakuva

Pieni kävely satama-alueella, venekuntien tervehtiminen ja Peterzensin kaupan tuotteiden ihasteleminen oli rentouttavaa tiukan purjehduksen jälkeen. Klo 18.00 venekunnat nostivat juhlaliputuksen, jonka jälkeen kokoonnuimme juhlamaljalle. Kommodori Reija Kaira toivotti kaikki tervetulleeksi.

IMG_0891_Tervetulosanat
naps2_ryhmäkuva

Illalla juhlat jatkuivat grillillä omia syötäviä nautiskellen. Hansen laivakokit Pauliina, Pia ja Reija olivat loihtineet meille täytettyjä paprikoita ja herkkusienten lakkeja, jotka oli suljettu pekonilla sekä lohivartaita. Jälkiruuaksi oli vielä mansikka-ananas-juustovartaita. Huippuhyvä ateria! Seurustelu kävi vilkkaana ja pimenevää kesäyötä valaisi räiskyvä nuotio, jonka ympärillä kaikki istuivat.

IMG_4215_Kesäinen jälkiruoka

Vaikka juhlat olivat vilkkaimmilla kestäneet myöhään yöhön, veneet tekivät lähtöä jo aamulla varhain. Hiljalleen venekunnat yksi toisensa jälkeen lipuivat merelle ja suuntasivat kohti kotisatamiaan. Hansella oli myötätuuli luoteesta 7-9m/s, ja matka taittui joutuisasti. Airistolla koimme sitten vauhdin hurmaa. Purjehdimme kryssikulmalla yli 7 solmua. Ruorinaisella heräsi vähän kilpailuviettikin, kun saavutimme toista venettä ja pääsimme ohikin.

Kotisatamassa totesimme, että olimme todellakin olleet purjehtimassa. Liikuimme sekä meno- että paluumatkan kokonaan purjeilla ja vain rantautumisissa ja lähdöissä käytimme moottoria. Säästimme siis luontoa ja rahaa.

Aurinko oli siirtynyt jo lännen kantille, kun lähdimme jokainen tahoillemme. Toivottavasti taas pian tapaamme jollakin yhtä mukavalla purjehdusreissulla.

IMG_0890_Skumppa

Kirjoittanut: Hanna Matero
Valokuvat: Terhi Savolainen, Hanna Matero, Reija Kaira

Vieritä ylös