Hopsuilua osa 4: Vapaana virasta muttei veneestä

Oli uuden lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä ja minä vain painelin Fordillani tietä numero 25 niin pitkälle kuin lounaaseen päin pääsin. Oli vaikea estää suupieliä kääntymästä yläasentoon ja taisipa jonkinlainen iloinen äännähdyskin minusta päästä. Tai sitten vain nauroin ääneen. Olin matkalla Hankoon tekemään omaa osuuttani Hopsun rempasta. Toinen ihminen sai ottaa vastaan uudet kolmasluokkalaiset. Vuorotteluvapaani oli nyt alkanut. Tunsin ja tunnen edelleen suurta kiitollisuutta kaikille ja kaikelle, mikä sai minut tekemään tämän ratkaisun.

Elokuun aikana ajoin parina viikonloppuna työskentelemään Åminnen veneveistämölle Hangon Varisniemeen. Siellä Eero Ranta tekee kansiremonttia Hopsuun. Se etenee nyt hyvää vauhtia ja tästä jutusta sinulle selviää, missä vaiheessa ollaan nyt.

Kun elokuussa ekan kerran menin verstaalle, Hopsu odotti siellä varsin ilmavana. Kaikki vanhat kansivanerit oli poistettu, koska alkuperäisistä säästämissuunnitelmista huolimatta järkevintä oli vaihtaa kaikki uusiksi.

Vaikka osa vanerista oli vielä kestävää, niin oli se kuitenkin aikansa elänyttä, kuten kuvasta näkyy.

Kansipalkit olivat odotettua paremmassa kunnossa. Eero teki uudet vain muutamaan kohtaan. Olin pelännyt myös, että ruffin sarjasta pitäisi uusia melkein koko etuseinämä, mutta uutta mahonkia tarvittiin vain pieni pala paapuurin puoleiseen etukulmaan.

Vanhat kansipalkit olivat vielä käyttökelpoiset, mutta varsin patinoituneet (hienostuneesti sanottuna). Puhdistin niitä hiomalla ja lakkasin. Lakkaaminen veneen palkkien välissä oli helppoa verrattuna siihen, mitä se on veneen kannen alla. Se homma jäi kuitenkin kesken, joten saan jatkaa sitä sielläkin.

Putsasin kannen alla muitakin paikkoja, kun ne olivat nyt niin helposti lähestyttäviä. ”Rapatessa roiskuu”, sanotaan.

Vaatteet kuitenkin pysyivät pölystä puhtaina suojahaalarin alla, niin kauan kun se pysyi ehjänä. Noina päivinä oli aika lämmin, hiki virtasi. Tässä samassa asussa oli joku oppilas muinoin marssinut tai tanssinut lumiukkona joulujuhlassa muiden samalla tavalla pukeutuneiden luokkakavereittensa kanssa satojen katsojien silmien alla. Tuskin hänellekään vilu oli tullut, vaikka olikin esittänyt niin coolia tyyppiä.

Uuden kannen osat Eero oli sahannut kuusivanerista.


Tehtäväni oli maalata vanerin toinen puoli valkoiseksi. Maalaustilanteessa se oli yläpuoli, mutta valmiissa veneessä alapuoli. Ostin sitä varten aineita, joita riitti vielä mökillekin kuistin kaiteen kaunistamiseen.

Valtti-pohjuste olikin aika tyjyä tavaraa. Olin varustautunut hengityssuojaimella, mutta silmiä en ollut huomata suojata. Mikään myrkky aikaisemmin ei muistaakseni ole saanut silmiä kirvelemään yhtä paljon.

Pohjusteen kuivuttua hioin pinnan kevyesti hiekkapaperilla, samoin tein ensimmäisen ja toisen maalipinnan välissä.

Veneen mahonkiosat olivat päässeet huonoon kuntoon.

Vein ne kotikerrostalon askarteluhuoneeseen, jossa olin ennenkin niitä fiksaillut.

Palovarotin piippaili ja pöly lensi. Hengityssuojainkin oli monien rappujen päässä kotona kolmannessa kerroksessa tai autotallissa pihan toisella puolella. Ei jaksanut heti hakea.

Kun olin poistanut lakan kuumailmapuhaltimella ja/tai skraballa, aloin hioa. Hioin ja hioin ja vähitellen mahongin kaunista punerrusta tuli näkyviin. Harmautta oli jäljellä korkeintaan pieninä pisteinä ja enimmät keltaisuudetkin olin malttanut hioa pois,

Jossain vaiheessa oli vain päätettävä, että tämä riittää. Nämä palikat ovat tässä kuvassa valmiita seuraavaa käsittelyä varten.

Ämpärissä on seosta, jossa pellavaöljyä, havupuutärpättiä ja sinkkinaftenaattia. (Siinä on myös kolme sivellintä, keltavartinen ei ole enää käytössä.) Tällä aineella kyllästin hiomani osat sivelemällä sitä muutamaan kertaan niiden pinnoille.

Toisen käyntini jälkeen toin samat luukut ja kannet ym. takaisin kotiin ja täällä askarteluhuoneessa olen aloittanut niiden lakkaamisen. Kahdella ensimmäisellä kerroksella lakkaa ja ohennetta on kumpaakin yhtä paljon. Kolmannella kerralla ohenteen osuus on vain noin viidennes. Seuraavat kymmenen kerrosta sivellään pelkällä lakalla. Välihiontoihin käytän paperia, jonka karkeus ilmoitetaan lukuna 240.


Kansikankaaksi olin hankkinut paksua puuvillakangasta. Sitä myytiin 180 cm:n levyisenä. Ostin sitä kaksi kahdeksan metrin pituista palaa. Mullekin tuli asiaa kouluun, kun tarvitsin sopivan kokoista puhdasta tilaa, jossa voisin kaventaa paloja. Leikkasin kummastakin palasta hulpioreunasta 50 cm:n levyisen kaitaleen.

Mulle jäi siis yhteensä kahdeksan neliömetriä hyvää maalauskangasta. Kun alan kaupitella teille auringonkukkatauluja tai merimaisemia, tiedätte sitten mille ne on maalattu.

Kuva Eero Ranta.

Tässä ollaankin jo itse asiassa. Eero on liimannut kansivanerit paikoilleen. Koska vanhat kansipalkit hiukan löystyneine liitoksineen säilytettiin, liimaaminen oli parempi ratkaisu kuin ruuvaaminen mm. kannen jäykkyyden vuoksi. Hän on myös pohjustanut vanerin lyijymönjällä, asetellut kansikankaan paikoilleen, leikannut sen muotoonsa ja ”lätrännyt” maalilla kiinni.
Tässä vielä pari Eeron lähettämää kuvaa.

Kun syyskuun puolivälissä menen taas tekemään omaa osuuttani, kanteen on jo kiinnitetty listat ja muut puuosat.
Aloitin edellisessä jutussa menneiden aikojen muistelemisen ja lupasin siitä jatkaakin. Kesällä en kerennytkään enempää kirjoitella ja nyt syksyn tullen on ihan tätä oikeaa asiaakin kerrottavana.

Juttu julkaistaan hieman myöhässä ja paljon on tapahtunut tämän tarinan jälkeen. Vene on Hangossa ja syysseminaarilauantaina sitä on mahdollista käydä katsomassa. Jos vaikka remonttikärpänen puraisisi niin keväällä pääsee talkoisiin!

0 kommenttia

Kommentit on kivoja. Jätä omasi.

Heräsikö ajatuksia tai kysymyksiä?
Kerro muillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *