Itämeri

Kesän tuulet kutsuvat – Tiinan muistoja viime kesän jäsenpurjehdukselta

Viime toukokuussa odotin tulevaa jäsenpurjehdusta hieman jännittyneenä. Olin päässyt mukaan peruutuspaikalta, joten ensimmäiset viestittelyt ja reittisatamista keskustelu jäivät minulta väliin. Suunnitelmat kuulostivat kuitenkin oikein houkuttelevilta, tutustuminen Tukholman saaristoon houkutteli ja myös Tinan veneeseen olisi mukava päästä tutustumaan. Aluksena purjehduksella oli Sun Odyssey 449 s/y Eowyn – avomeripurjehduksiin suunniteltu tilava ja hyvin varusteltu matkavene. Jäsenpurjehdukselle valitussa …

Kesän tuulet kutsuvat – Tiinan muistoja viime kesän jäsenpurjehdukselta Lue lisää »

Naispurjehtijat Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla

Naispurjehtijat kävivät tutustumassa Pohjoismaiden suurimpaan jätevedenpuhdistamoon HSY:n Viikinmäen jätevedenpuhdistamoon ja siihen, mitä tapahtuu, ennen kuin jätevedet päätyvät puhdistettuna merelle Katajaluodon lähelle.  Jätevedenpuhdistamovierailu tarjosi paljon tietoa mukana olleille ja valotti asioita, joita ei välttämättä arjessa tule edes ajateltua.  Itse jätevedenpuhdistusprosessi on pitkälle automatisoitu ja siinä tarvitaan mekaanisia, kemiallisia ja biologisia menetelmiä. Niiden avulla jätevedestä saadaan puhdistettua …

Naispurjehtijat Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla Lue lisää »

Vieritä ylös